Marisha Pessl: Yönäytös

Marisha Pessl; Yönäytös
Alkuteos: Night Film
Kustantaja: Otava 2013
Suomentaja: Laura Beck
Sivuja: 725

"Hopperin oli määrä nukkua yö ystävänsä sohvalla Delancey Streetillä.
"Tässä", hän sanoi kuljettajalle lasiin napauttaen.
Taksi pysähtyi, Hopper kääntyi minun puoleeni ja ojensi kätensä.
"Jatka merenneitojen etsimistä", hän sanoi käheällä äänellä. Hän painoi päänsä jotten näkisi kyyneliä hänen silmissään. "Jatka taistelua niiden puolesta."
Nykkäsin ja halasin häntä niin lujaa kuin pystyin. Sitten hän suuteli Noraa hellästi otsalle ja nousi autosta. Hän ei mennyt heti sisälle vaan seisoi jalkakäytävällä katselemassa, kun me ajoimme pois, tumma hahmo oranssin katuvalon alla. Nora ja minä katselimme häntä takaikkunasta - liikkuvaa kuvaa, johon meidän piti naulita silmämme varoen räpyttelemästä tai hengittämästä, sillä se muuttuisi hetkessä pelkäksi muistoksi.
Hopper kohotti meille vasenta kättään, vilkutus ja tervehdys. Ja taksi kääntyi kadunkulmasta."

Stanislas Cordova on kulttimaineeseen noussut elokuvaohjaaja, joka on kuitenkin vetäytynyt tyystin julkisuudesta jo 70-luvun loppupuolella. Cordovan kauhuelokuvat ovat niin pelottavia, että niitä on keltäydytty esittämästä julkisesti ja tästä syystä miehen fanit ovatkin hankkineet käsiinsä elokuvien piraattiversioita ja esittävät näitä salassa kellareissaan.

Scott McGrath on tutkiva journalisti, joka on joutunut huonoon valoon Cordovan kostettua miehelle tämän kunniaa loukkaavat lausahdukset televisiossa. Mutta kun Cordovan 24-vuotias tytär Ashley löydetään kuolleena, ei McGrath enää voi pysytellä erossa elokuvaohjaajasta, hän kun ei usko, että Ashleyn kuolema olisi niinkin yksiselitteinen, kuin itsemurha tai onnettomuus.

Avukseen McGrath saa Noran ja Hopperin sattuman kautta, molemmilla kun on omat kytköksensä Ashleyyn. Omalaatuinen kolmikko rämpii läpi ihmismielen pimeimpien sopukoiden yrittäessään saavuttaa totuutta elokuvaohjaajan tyttären kuolemasta, joka on osoittautumassa yhtä uskomattomaksi ja sairaaksi, kuin Cordovan elokuvatkin.

---

Kirjastossa olin vähän kahden vaiheilla, lainatako Yönäytös vai ei, se kun on varsin järkälemäinen yli 700 sivullaan. Mutta kirja vaikutti niin houkuttelevalta, että pakko se oli mukaan ottaa.

Olen jo hetken kaipaillut jotain oikeasti selkäpiitä karmivaa ja jännittävää. Ja jo alusta asti Yönäytös lunasti nämä odotukset. Kirja lupaili karmaisevuutta ja pelkoa juuri sopivassa suhteessa tähän tilanteeseen. Siis paljon. 

Pessl luo taitavasti jännitettä ja jännitystä, maalaten eläväisiä mielikuvia lukijansa silmien eteen. Koko pitkän kirjan, joka ei muuten tunnu sivuakaan liian pitkältä, ajan tunnelma on käsinkosketeltavissa. Lisäksi rakastin tarinan sekaan ripoteltuja liitteitä ja screen shotteja. Ne jaksottivat lukemista ja rakensivat uskottavaa pohjaa Cordovan tarinalle, hieman dokumenttimaisesti. Olisiko Yönäytös ollut yhtä vakuuttava ilman näitä? Ehkei, mutta varmasti se olisi toiminut. Mutta pisteet kirjailijalle tästä ideasta, joka toimii kuin häkä, ainakin minuun! 

Luin Yönäytöstä sydän hakaten jännityksestä, alusta loppuun, jatkuvasti pohtien, mitä nyt paljastuu, voiko tämä olla totta. Kirja ei tosiaankaan ole heikkohermoisille. 

Pessl kuvaa taitavasti ihmismielen pimeimpiä nurkkia, sitä, kuinka yliluonnollisestakin voi tulla totta, jos vain uskoo. Ja skeptikkokin alkaa kääntymään, kun todisteet kertovat, kuinka järkeenkäypää se kaikki on. Mikä tahansa voi olla totta, kun mielen antaa vaeltaa vapaana. 

Ja kuinka pitkälle totuudennälkä ja uteliaisuus viekään, vaikka oma mieli tekisi millaisia temppuja. 

Ja minun on myönnettävä, että kirja on juuri sellainen, millaiseksi kuvittelisin pelottavimman mahdollisen elokuvan olevan. Millainen kuvittelisin Cordovan elokuvien olevan. Pahin pelko tulee aina oman pään sisältä, kun ei enää pystykään luottamaan omaan mieleensä ja sitä yönäytös nimenomaan on. 

Mutta ah ja voih, juuri kun ajattelin, että Pessl lopussa avaa kaiken, niin matto kiskaistaankin vielä kertaalleen jalkojen alta. Yönäytös jää täysin auki, jättäen mielettömän määrän kysymyksiä. Aivan kuten Cordova -elokuvien lopussakin. 

Mutta näin onkin todennäköisesti parempi, sillä takuuvarmasti jäät miettimään kirjaa vielä pitkäksi aikaa sen käsistä laskettuasi. Yönäytös vainoaa ja säikyttelee vielä pitkään jälkikäteenkin. 

Aivan mieletön lukukokemus, kiilaa kirkkaimpaan kärkeen suosikkikirjojeni listalla! 

★★★★★

Giorgio Faletti: Viimeinen katse

Giorgio Faletti; Viimeinen Katse
Alkuteos: Niente di vero tranne gli occhi
Kustantaja: Bazar 2010
Suomentaja: Laura Lahdensuu
Sivuja: 479

"Pimeässä ja odotuksessa on sama sävy.
Maureen painautui pimeään kuin upottavaan nojatuoliin. Hän oli kokenut pimeää oman osansa ja ylikin, niin paljon, että ymmärsi pelätä sitä. Hän oli oppinut liiankin hyvin ja omalla kustannuksellaan, ettei näköaisti aina ole niinkään fyysinen kuin henkinen ominaisuus. Kadulla kulkevan auton lyhdyt piirsivät äkkiä seinälle valoneliön, joka liukui pitkin seinää vikkelästi, vaivihkaisen uteliaana kuin jotakin kuvitteellista pistettä etsien. Huoneen vankilan jälkeen valo tavoitti ikkunan tarjoaman tien vapauteen ja palasi ulos, kiitäen valon heittäneen, ohikiitävän auton lyhdyn perään. Verhojen esiripun, ikkunalasien, seinien tuolla puolen, tuhansien valojen ja neonputkien kellertävässä hämärässä aukesi tuo käsittämätön hulluus jota New Yorkiksi kutsutaan, kaupunki jota kaikki sanovat inhoavansa, mutta jota he yhtä kaikki kulkevat itsepäisesti ristiin rastiin, ainoana ääneenlausumattomana päämääränään tajuta, kuinka vähän vastarakkautta he siltä saavat."

New Yorkissa liikkuu sarjamurhaaja, jonka uhreja yhdistää vain yksi tekijä; he ovat varakkaitten perheitten hyväosaisia aikuisia lapsia. Ensimmäinen uhri on itse pormestarin poika ja tästä syystä pormestari Marsalis vaatii jo poliisivoimista itsensä irtisanoutuneen veljensä osallistuvan tutkimuksiin. Vastahakoisesti Jordan Marsalis suostuu auttamaan sarjamurhaajan etsinnöissä, vaikka oli juuri aikonut vihdoin karistaa New Yorkin katupölyn lahkeistaan.

Alku aina hankala, eikä poliisi tunnu löytävän johtolankoja mistään.

Samaan aikaan Roomassa, Italian poliisin komisario Maureen Martini joutuu järkyttävän kosoiskun uhriksi, jonka lopputuloksena nainen menettää näkönsä.
Onneksi New Yorkissa on kuitenkin lääkäri, joka uskoo pystyvänsä palauttamaan naisen näkökyvyn siirtämällä tämän silmiin uudet verkkokalvot. Eikä aikaakaan, kun komisario Martinin varakas isä lennättää tyttärensä äitinsä, kuuluisan lakinaisen, luo New Yorkiin leikkaukseen.

Leikkaus onnistuu yil odotusten, mutta jotain tuntuu menneen vikaan. Maureen kun saa toisinaan kohtauksia, jotka eivät ole hänen elämästään. Ja pian Maureen tajuaa, että nuo järkyttävät näyt jotka ovat palaneet hänen uusille verkkokalvoilleen ovat yhteydessä kaupungissa riehuvaan sarjamurhaajaan.

Ilman Maureenin kohtauksia, ei poliisi olisi päässyt tutkimuksissaan eteenpäin, vaikka aluksi Maureen epäröikin kertoa kohtauksistaan. Kuka häntä nyt uskoisi? Pitäisivät häntä vain hulluna. Mutta Jordan Marsalis päättää uskoa naista, minkä ansiosta juttu alkaa hiljalleen avautua.

Samalla kun Jordan selvittää veljenpoikansa murhaa, kamppailee tämä omien tunteittensa kanssa. Lysa on mielettömän kaunis ja Jordan tuntee vetoa naista kohtaan, joka on kuin kohtalon oikusta päättänyt vuokrata Jordanin asunnon, josta tämän piti lähteä juuri, kun uutiset veljenpojan murhasta saavuttivat hänet. Mutta Lysalla onkin oma lusikkansa tässä keitoksessa.

---

Kaipasin jotain... värisyttävämpää rikoskirjallisuuden tuotosta, kun lähdin kirjastossa käymään. Guido Brunettit ovat viihdyttäviä, mutta tahdoin, että lukiessa vaara olisi selvästi kouriintuntuvampaa ja tempaisisi lukijansa kokonaan mukaansa. Siksipä viimeinen katse houkutteli kovasti, luettuani takakansitekstin, missä mainittiin sarjamurhaaja. Eihän se voisi olla muuta, kuin juuri sopivan värisyttävää, kamalaa ja kylmää, eikö? 

Falettin kuvailu on koko kirjan läpi vahvaa ja monipuolista. Käytetty kielikin on rikasta, mutta yllättävän karkeaa. Sopien siis käytettäväksi niissä varsin groteskeissa alastonkohtauksissa, joita kirjassa on useampikin. Faletti on sen verran taitava hommassaan, että välillä teki tosissaan mieli kääntää pää pois, niin groteskeja osa kohtauksista oli. 

Kirjan alkuosa tempaisi minut saman tien mukaansa, mutta keskivaiheille päästyäni alkoivat fiilikseni muuttua hieman ristiriitaisiksi, onko tämä nyt hyvä vai huono. Keskiosa kirjasta oli minulle rankkaa läpikahlausta ja varsin hidasta sellaista. Missään välissä ei kuitenkaan tullut mieleenkään jättää kirjaa kesken ja uusinkin lainani tästä syystä, että tahdoin lukea kirjan loppuun. Onneksi en jättänytkään, sillä loppua kohden kirja taas imaisi minut tyystin mukaansa. 

Kritiikkinä mainittakoon nyt se, että ainakin minulle, joka luin tätä yleensä vain raskaitten päivien päätteeksi illalla sängyssä ennen nukkumaanmenoa, kävivät loppupuolella lauserakenteet vähän turhan hakaliksi väsyneelle lukijalle. Löysin itseni vähän väliä tavailemasta lausetta ja pohtimassa sen intonaatioita ja pilkkuja, joita ei siellä ollut. Olenkin aina tykännyt enemmän englannin kielen pilkkusäännöistä, (pilkku tehokeinona) kuin suomen kielen (minkä pilkkusääntöjä en vieläkään kunnolla hallitse, vaan kuten äidinkien opettajani aikoinaan sanoi, käytän pilkkua kuin englannin kielessä). 

Pienen pettymyksenkin koin juonenkäänteitten kohdalta, koskien juurikin tätä pahamaineista sarjamurhaajaa. Kirja ei ollutkaan sitä mitä odotin. Mutta tarkemmin en sano, sillä joutuisin varoittamaan juonipajastuksista ja kehoittamaan hyppimään yli, jos ette tahdo tietä niitä. 

Kaikkiaan kirja oli hyvä. Ei loistava, mutta ei huonokaan. Hyvä, kuvaa täydellisesti sitä, mitä Viimeinen Katse minulle oli. Ajoittain hidasta ja ajoittain niin mukaansa tempaavaa. Vaikka kansitaide ei kyllä tällä kertaa ihan minun makuuni ollutkaan. Yleensä kun tuppaan kansia kehumaan, niin mainittakoon nyt kerrankin, että tämä ei houkutellut kannellaan, vaan takakansitekstillään.

★★★☆☆

Slow Motion

Hiljaiselo täällä blogin puolella tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan. Tällä kertaa syynä on kuitenkin varsin raskas tapahtumaketju elämässäni, joka vaatii tällä hetkellä lähes kaiken energiani. Tästä syystä muutamat äänikirjojen arviot jäävät kokonaan tekemättä. Toivon, että tämä vaihe olisi pian ohi, mutta se jää nähtäväksi, kuinka pitkään taistelu vie.

Lukeminen on kuitenkin aina ollut tapani rentoutua ja paeta tarvittaessa liian raskaaksi käyvää todellisuutta, joten kirjoista en tule luopumaan ja yritän parhaani mukaan tehdä arviotkin sitä mukaa, kun saan luettua. Lukutahtini on tällä hetkellä kuitenkin varsin hidasta.

Vaikka puhunkin raskaista ajoista ja tapahtumista, niin tahdon kuitenkin mainita, että suunta on kuitenkin vain positiivinen. Sinne pääseminen on raskasta ja vaati suuria ja tätä pientä ihmistä pelottavia ratkaisuja. Nyt, kun ne on tehty, on suunta vain ylös päin. Tästä selvitään vain voittajana. Kuinka suuressa skaalassa, jää vielä nähtäväksi.

En tahdo kertoa yksityiskohtia tästä taistelusta blogin puolella, eihän se liity rakkaaseen lukuharrastukseen millään tapaa, jolle tämä blogi on pyhitetty. Halusin vain tuoda julki edes jonkinlaisen syyn, miksi lukutahtini on niin hidastunut.

Ehkäpä piankin voin taas heittäytyä kirjojen maailmaan täysin sydämin ja nauttia taas nykyhetkeä enemmän lukemisesta. Nautitaan nyt kuitenkin kaikki tästä alkavasta keväästä! Kohtahan kesäkin on jo täällä. (: