Alkuteos: The Picture of Dorian Gray
Kustantaja: Otava 2009
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Sivuja: 363
"Aistien palvontaa on usein ja oikeudenmukaisesti moitittu, kun ihmiset ovat luonnostaan ja vaistomaisesti pelänneet intohimoja ja tuntemuksia, jotka ovat tuntuneet heitä itseään vahvemmilta ja joiden he ovat tienneet olevan samanlaisia myös niillä luontokappaleilla, joiden elämä ei ole yhtä korkeasti järjestäytynyttä. Mutta Dorian Gray oli sitä mieltä, ettei aistien todellista luonnetta ollut vielä ymmärretty ja että ne olivat jääneet primitiivisiksi ja eläimellisiksi vain siksi että ne oli yritetty näännyttää alamaisiksi ja tappaa kivulla sen sijaan, että ne olisi koettu ottaa uuden elementeiksi uuteen henkisyyteen, jonka vallitseva piirre olisi ollut kehittynyt kauneudentaju."
Taiteilija Basil Hallward on tavannut nuoren, erikoisen kauniin miehen, Dorian Grayn ja saanut tämän ylipuhuttua malliksi itselleen. Muotokuva osoittautuu Hallwardin siihen astisista teoksista parhaaksi. Ja nuori Dorian Gray, tavattuaan pahamaineisen lordi Henry Wottonin, erehtyy toivomaan, että vain tämä kaunis muotokuva vanhenisi ja mies itse säästyisi ikääntymisen rumuudelta. Ja paholainen on tainnut kerrankin olla kuulolla.
Dorian vie maalauksen kotiinsa ja sukeltaa Lordin rappiolliseen maailmaan. Mutta kuin ihmeen kaupalla oopiumluolat ja prostituoidut eivät jätä jälkiään Dorian Grayn veistoksellisille kasvoille. Maailma muuttaa Dorain Graun kylmäksi ja tunteettomaksi ja vaikka tämä onkin ollut rakastunut nuoreen näyttelijättäreen Sibyl Vaneen, vain yhden huonon esiintymisen jälkeen miehen kiinnostus lopahtaa ajaen Sibylin itsemurhaan. Ja vain muotokuva seinällä vääristyy.
Dorianin sieluttomuus ajaa nuoren miehen murhaan. Ja muotokuva saa vähä vähältä entistä rumemman ilmeen, kuin jokainen Dorian Grayn synti maalaisi uutta kuvaa. Lopulta Dorian ei kestä enä katsoa muotokuvaansa, vaan piilottaa sen muilta, mutta sekään ei riitä. Kuva on tuhottava.
---
Toinen kalssikkoni. Ja toinen johon myös petyin. Mihin jäi se sielun paholaiselle myyminen?! Minä kun niin odotin sitä. Mutta se olikin pelkkä typerä toive olla vanhenematta. Mikä pettymys.
Ja taas kerran taisin odottaa liikoja. Odotin jotenkin.. en tiedä, ehkä riettaampaa tekstiä? Siis vieläkin tätä riettaampaa. Tiivistelmät ja takakansitekstit tästä klassikosta ovat houkutelleet lukemaan tätä. Mutta voiko olla, että kaikki kolme himoitsemaani klassikkoa ovat kasvaneet mielessäni niiiin jättimäisiksi, ettei niitä saappaita pysty edes täydellisin kirja täyttämään? En keksi muutakaan syytä miksi en hurmaannu näistä kirjoista, jotka ovat lumonneet niin monet ennen minua. Sillä näistä aiheistahan saisi vaikka kuinka loistavaa kirjallisuutta. Ehkäpä yritän laskea odotuksiani Anna Kareninaa kohtaan, ennen kuin jossain välissä palaan sen pariin. Ehkäpä se sitten ei olisi pettymys?
★★☆☆☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti