torstai 23. tammikuuta 2014

Vuosi 2014

Ja niin se vuosikin ehti vaihtua ja 2014 lähti rullaamaan varsinaisessa hullunmyllyssä ja kiireessä. Töissä on ollut sen verran haipakkaa, ettei aikaa ole jäänyt oikein millekään ylimääräiselle. Työpäivän jälkeen kun on vain halunnut hieman rentoutua hyvän kirjan parissa. Siksi tämä radio silence, ei vain ole ollut aikaa taikka voimia napata konetta syliin ja alkaa käymään läpi lukemaansa.


Äskettäin julkaisemani arvio Katherine Nevillen teoksesta Kahdeksan, oli vuoden 2013 viimeinen sinä vuonna päätökseen saatettu kirja. Tästä eteenpäin pistän ylös jokaisen kirjan jonka luen tänä vuonna ja julkaisen sitten vuoden päätteeksi, toivottavasti pitkän, listan kaikista teoksista jotka olen vuoden 2014 aikana lukenut kannesta kanteen.

Oma vuoteni on töitten puolesta siis alkanut varsin kiireisissä merkeissä, mutta olen ehtinyt myös nauttimaan tuon ihanan miehekkeenkin seurasta. Kävimme muunmuassa viime viikonloppuna matkamessuilla haaveilemassa tulevista matkoistamme. Ja valitsimme häämatkakohteemmekin. Nyt pitäisi enää ne häät pitää. :D

Jokatapauksessa. Alkuvuodelta ja viime vuoden lopusta olisi Nevillen teoksen lisäksi vielä kaksi kirjaa arvioitavana. Nyt en kuitenkaan niiden arvioita pysty kunnolla kirjoittamaan, mutta yritän parhaani mukaan saada ne tänne pian, molempia kun voin aivan ehdottomasti suositella. Vuorossa ovat siis Michael Crichtonin Kappareiden vesillä ja Jo Reesin Uhkapelurit.

Kirjahyllyni pursuaa tällähetkellä uusia tuttavuuksia, jotka odottavat kaikki lukemista. Katsotaan kuinka pian pääsen niitä kahlaamaan läpi. Nyt kun tuo lumikin on vihdoin jäänyt maahan pitemmäksi aikaa. Mutta mikäs sen parempaa talvi-iltoina, kuin käpertyä viltin alle hyvän kirjan seuraan?


Lukurikasta uutta vuotta 2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti