keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tervetuloa vuosi 2015


Vuosi 2014 oli kirjojen ja lukemisen suhteen varsin vaihteleva. Oli kausia, kun en tarttunut yhteenkään kirjaan saati lukenut sivuakaan, vaan koukutuin täysin tv-sarjoihin ja muihin häiriötekijöihin. Oli myös kausia, kun en pystynyt olemaan päivääkään lukematta.

Vuonna 2014 tutustuin niin e-, kuin äänikirjoihinkin. Hankin ensimmäisen lukulaitteeni kesälomamatkaamme varten, sillä olen toivoton hamsteri ja kasaan matkaan aina aivan liikaa kirjoja; lukijan kanssa pääsisin kevyemmällä matkalaukulla. Äänikirjoihin päätin tutustua koska olen toivoton matkapahoinvoinnin suhteen. Tahdon tehdä työmatkoilla jotain muuta, kuin tuijottaa bussin ikkunasta ulos, mutta lukeminen ei taas tule kysymykseenkään koska äskettäin mainittu matkapahoinvointi. Äänikirjat olivat siis loistava vaihtoehto tähän tarpeeseen.
Lisäksi löysin uuden genren; Cozy Mystery, johon rakastuin päätä pahkaa.

Menneenä vuonna ostin paljon kirjoja, kaikki toinen toistaan houkuttelevampia. Niinkin paljon, että koska löydän jatkuvasti uusia teoksia jotka on vaan ihan pakko lukea nytheti, eikä huomenna, on kirjahyllyssäni nide toisensa vieressä, jotka odottavat lukemista.

Blogiakin olisin voinut päivittää huomattavasti säännöllisemmin. Olin joskus täysin tietokoneeni ja internetin orja, mutta muutettuani omilleni olen vieraantunut rakkaasta ystävästäni kannettavasta tietokoneesta. Koska kaveri on sen verran harvoin päällä (kun voin kerran sähköpostit ja facebookin tarkistaa puhelimella) on päivittelytahi varsin epäsäännöllistä.
Siksi, poikkean tavoistani ja aion tehdä yhden uuden vuoden lupauksen.

Lupaukseni on pyrkiä parantamaan tapani bloggaajana ja palata rakkaan kirjablogini pariin säännöllisemmin kuin vuonna 2014. Vaikka vuodenvaihteeni sujuukin sairastellen ja raketteja televisiosta katsellen, nauttikaa te muut ja toivottakaa uusi vuosi avosylin tervetulleeksi.



Tervetuloa vuosi 2015! 
Toivottavasti olet mahtava ja täynnä upeita ja iloisia yllätyksiä, niin itselleni
kuin jokaiselle ihanalle kävijälle, joka tähän piskuiseen blogiini eksyy, myös
jokaiselle lukutoukalle ja heidän rakkailleen.

Jennie Bentley: Fatal Fixer-Upper

Jennie Bentley; Fatal Fixer-Upper
Kustantaja: Berkley Books
Sivuja: 239 (e-kirja)

"For a second I was too shocked and astonished to react, and then I threw myself at the door. 'Shit!' It isn't a word I use often, but the sircumstances seemed to demand it. I added a few more choice curses as I hammered my fists against the reinforced steel. Nothing happened; not that I had expected it to. 'Hello?' I tried. 'What's going on?'

There was no answer. I had no idea whether he could hear me or whether he'd left after shutting me in. I certainly couldn't hear him. Was he standing just outside the door, listening to me freak out, or already calmly going about his business? 'Shit!' I said again. It seemed to sum up the situation nicely, even if my voice was shaking..."


Avery saa tuntemattomalta tädiltään kirjeen, tosin varsin myöhässä alkuperäisestä lähetyspäivästä. Avery päättää kirjeen innoittamana lähteä tapaamaan Inga-tätiään Maineen. Perillä selviää, että Inga-täti on juuri menehtynyt ja Avery tapaa tädin vanhahkon lakimiehen. Asiassa ei tunnu olevan mitään hämärää, vaikka lakimies löytääkin Ingan muutetun testamentin, jonka mukaan Avery perii tädin koko omaisuuden, myös talon, joka on kyllä varsin huonossa kunnossa.

Hämmentyneenä Avery palaa New Yorkiin vain löytääkseen poikaystävänsä (ja pomonsa) sängystä toisen naisen kanssa. Hetken huumassa Avery jättää kaiken taakseen muuttaakseen Maineen, Waterfieldin pikkukaupunkiin, remontoidakseen Inga-tädin vanhan talon, voidakseen myydä sen paremmalla summalla.

Avery saa pian ystäviä pienestä kaupungista, mutta ilmeisesti myös tuntemattoman vihollisen. Joku yrittää pelotella naisen lähtemään kaupungista ja luopumaan Inga-tädin talosta ja muusta arvokkaasta omaisuudesta. Sama tuntematon vihjaa myös, että Inga-täti ei olisi kuollutkaan tapaturmaisesti, vaan että kyseessä olisi murha.

Kuka tahtoo Averystä eroon niin kovasti, että on valmis toistamaan murhan ja kuinka läheisen yliopiston kadonnut professori liittyy tähän koko sotkuun?

***

Fatal Fixer-Upper oli loistava! Ihan täydellinen cozy-mystery. Tämä oli se tarina, joka minut sai rakastumaan tähän genreen.

Avery on mitä ihanin hahmo, niin aidon oloinen. Avery ei ole jumalaisen kaunis, eikä muutenkaan täydellinen, naisessa on virheensä. Pidin Averyn hahmosta siis valtavasti. 
Muutenkin Bentleyn hahmot ovat loistavia, esimerkkeinä ihanan ärsyttävä ja lähes hermoja raastavan täydellinen Melissa ja mitä herkullisin Derek. Hahmokaartissa oli helppo pysyä perässä, vaikka tarinan edetessä uusia henkilöitä ilmaantuikin mukaan. Kaikki kuitenkin päätyi pyörimään jo alussa esiteltyjen henkilöiden kesken. 

Pidin siitä, kuinka Bentley tiputteli sekä hienovaraisia, että vähemmän hienovaraisia vihjeitä pitkin tarinaa. Fatal Fixer-Upper on ihan täydellinen "whodunit" -tarina, sillä vähä vähältä paljastuu lisää. 
Loppuratkaisu on yllättävä, mutta sai kuitenkin huudahtamaan "Hah! Tiesin, että siinä on oltava jotain vikaa!"

Bentleyn teksti on otteessaan pitävää ja niin hauskaa luettavaa, että naurahtelin ääneen ja juuri sopivasti jännitystä. Johan sanoin, että tämä oli täydellinen cozy-mystery. Vaikka tämä arvio jääkin aavistuksen lyhyeksi ylistystekstiksi, niin älkää antako sen häiritä vaan tarttukaa tähän, jos osaatte riittävästi englantia. Minut se jätti himoitsemaan lisää ja olenkin jo lukenut kaksi seuraavaa sarjan osaa. Kyseessä on siis Do-it-yourself mystery -sarja. 

Harmittelen vain, että cozy.mystery genre on niin huonosti edustettuna täällä kotisuomessa. Millä näitä saataisiin lisää kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyille ja jopa käännettyä omalle kielellemme?
Päädyin meinaan tilaamaan sarjan loput osat Book Depository -nettikaupasta. Lisää mukavia mysteerejä Suomeen kiitos!

★★★★

Cleo Coyle: On what Grounds

Cleo Coyle; On what Grounds
Kustantaja: Berkley Books 2003
Sivuja: 226 (e-kirja)

"She was a dancer. Young, slender, pretty, but not particularly beautiful. And not special. 

From the corner of Hudson Street, the stalker watched her prancing about behind the tall French doors, sweeping, mopping, wiping - the gleaming wood floor, the marble-topped tables, and the silver espresso machine. 

The hour was late. The place was closed, but the coffeehouse lights beyond the tall clear windows shone with a disturbing intensity, harsh beacons that burned through the thin layer of fog rolling in off the cold, dismal river just a few blocks away.

With tentative movements, the stalker followed those beacons, descending the curb into the empty street.

Wisps of pale mist flowed in waves across the gray cobblestones, sweeping the stalker along in its ethereal current like some passenger on a ferryboat bound for the underworld."

Clare Cosi on  palannut vihdoin New Yorkin West Villageen vietettyään vuosikymmenen New Jersyn puolelle kasvattaen tytärtään. Nyt kun tytär on ottanut siivet alleen ja lähtenyt isoon omenaan opiskelemaan, ei Clare voi vastustaa ex-anoppinsa tarjousta. Clare palaa johtamaan Village Blend kahvilaa ja saa samalla käyttöönsä kahvilan omistajan, siis entisen anoppinsa, edellisen, upean, asunnon kahvilan yläkerrasta.

Kaikki tuntuu sujuvan suunnitelmien mukaan, kunnes eräänä aamuna saapuessaan viimeisen muuttokuorman kera kaupunkiin, Clare löytää kahvilansa suljettuna, vaikka sen olisi pitänyt olla jo tunteja auki ja lukittujen ovien takaa luottobaristansa Annabellen portaikon alapäästä vakavasti loukkaantuneena.

Rikosta ei kuitenkaan näytä tapahtuneen, vaikka poliisit penkovat koko kahvilan. Clare on kuitenkin varma, ettei Annabelle, taitava tanssija, voisi noin vain kompastua ja rämähtää portaita alas. Kun Annabelle vajoaa sairaalassa koomaan ja tytön äitipuoli uhkaa haastaa kahvilan oikeuteen, Clare ei voi enää pitää nenäänsä poissa tutkimuksista vaan alkaa härkkiä asioita omillaan, eikä aina niinkään positiivisin seurauksin.

***

On what Grounds oli suuri pettymys. Kirjan esittely ja kansikuva vaikuttivat niiiin houkuttelevilta, että olihan se pakko kokeilla. Tämä oli myös ensimmäinen cozy mystery, jonka tänä vuonna luin. Harmikseni tämä tosiaan oli pettymys. Tässä muutama syy miksi. 

Alku oli varsin hidastempoinen, eikä oikein mitään mielenkiintoista tuntunut tapahtuvan. 
Toisekseen, päähenkilö Clare oli niiin täydellinen ja niin itserakas että hohhoi. Ja mitähän minä teen Claren kuppikoolla? No en varsinaisesti mitään. Missään kirjassa en ole vielä itseasiassa törmännyt vastaavaan rintojen korostamiseen. Ja tosiaan se täydellisyys, niin ulkonäöllisesti, hoikka ja isot tissit, kaunis naama, kaikki kuolaavat ja sisäisesti tottakai, kaikki rakastavat Clarea.

Kaikki siis varmaan osaavat päätellä, etten pitänyt päähenkilöstä, vaan Clare ärsytti minua kovasti. No, yksi lisäsyy siihen, miksi en pitänyt kirjasta on se, etten ole ikinä kuullutkaan sanoja nude dancing, yhdessä. Osaako joku valaista minua mitä tämä on? Alastontanssia? Strippausta? Jotenkin ärsytti kovasti kun tätä sanayhdistelmää käytettiin paljonkin ja oli omalla tavallaan ehkä olennainenkin osa tarinaa. 

Mutta ei tässä nyt pelkkää negatiivista ollut! Kahvifakta ja kahvinvalmistus ohjeet, joita On what Grounds on pullollaan, nostattivat kyllä ihan suoraan veden kielelle ja herättivät uinuvan (mocha)kahviaddiktioni. Lisäksi miljöö oli hurmaava. Kuka nyt ei rakastaisi New Yorkia? 

Mutta tosiaan.. tämä oli hieman epäuskottava kaikella tavalla, mutta jatko-osat ovat saaneet hyviä arvosteluja, sekä rakastuin miljööseen, että päätin antaa sarjalle toisen mahdollisuuden. Tällä kertaa äänikirjojen muodossa. Ja tottapuhuakseni, nämä toimivat huomattavasti paremmin äänikirjoina. Ja on se myönnettävä, että vaikka en näistä toista arviota tuskin tule kirjoittamaan, niin kyllä Cleo Coylen tarinan kerronta kehittyy huomattavasti tästä ensimmäisestä osasta. Eikä niitä tissejäkään korosteta enää ihan niin kamalasti, vaikka silti ehkä turhan paljon. 

Cleo Coylehan on kuitenkin vain taiteilijanimi, jonka takana on aviopari. Lisää voi lukea täältä ja täältä.

★★☆☆☆

Erik Axl Sund: Varjojen huone


Erik Axl Sund; Varjojen huone
Alkuteos: Pythias Anvisningar
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 364

"Vanha mies istuu pienen pöydän ääressä kadunkulmassa. Mies muistuttaa hänestä Viggoa.
Samat kasvot ja asento, mutta tällä miehellä on ryysyiset vaatteet, ja pienelle huteralle pöydälle aseteltu riviin suuri joukko erikokoisia ja -muotoisia laseja. Ensin hän luulee, että mies on myyjä, mutta hänet huomatessaan mies väläyttää hampaattoman hymyn, kostuttaa likaiset sormenpäänsä kielellään ja hivelee niillä kevyesti yhden lasin reunaa.

Miehen sormet kulkevat edestakaisin, sävelet kohoavat ilmoille ja hän huomaa, että jokaisessa lasissa on tietty määrä vettä. Ne on aseteltu kuin pianon kolme oktaavia koko- ja puolisävelaskelein, kaiken kaikkiaan kolmekymmntäkuusi lasia, ja hän jää seisomaan kuin kivettyneenä miehn eteen. Ympäriltä kuuluu liikenteen melu ja hän kuulee kaulassaan roikkuvista kuulokkeista kuohuvan puheenpapatuksen, mutta pöydältä kuuluu sellaisia säveliä joita hän ei ole koskaan ennen kokenut."

Persoonallisuushäiriöstä kärsivä psykoterapeutti Sofia Zetterlund näkee menneisyytensä uudessa, hämmentävässä valossa. Murhatapaukset alkavat viimein ratketa, ja niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osasi aavistaa. Koittaa koston aika ? mutta voiko verta pestä pois verellä?

***

 Koska Varjojen huoneen lukemisesta on kulunut vaihteeksi kuukausia, jouduin jälleen kerran kopioimaan tiivistelmän kirjasta Adlibriksen sivuilta. Kuten tein kahden aiemmankin osan kohdalla. Pahoitteluni tästä. 

Varjojen huone oli minulle hitaampi luku, kuin kaksi aiempaa osaa. Ei siksi, että se olisi ollut huomattavasti huonompi, sillä sitä se ei ollut. Toisen osan jälkeen oli jälleen saatava tätä pimeyttä lisää, joten sukelsin samantien viimeiseen osaan. 

Varjojen huoneessa oli huomattavasti enemmän kuvotusta aiheuttavaa kuvailua kuin aiemmissa osissa. Ei kuitenkaan ällöttävyydellä ylenpalttisesti mässäillen, vaan pelkistetyn yksinkertaisesti ja silti teksti sai aikaan sellaiset mielikuvat, että tosissaan teki pahaa, yäk. 
Varjojen huoneen teksti oli selvästi rankempaa, mutta ei tosiaan mässäillyt vieläkään väkivallalla. Rujoja osia oli huomattavasti enemmän, yhtenä mainittakoon kannibalismi. Varjojen huonetta lukiessani koin todellakin enemmän kuvotuksia ja puistatuksia kuin aiempien osien kohdalla. 

Ja huomasin, että tässä osassa Jeanette vaikutti ihan aavistuksen miehekkäältä naiseksi. Mutta toisaalta, Jeanette taisi alunperin ollakin mieshahmo, ennen kuin kirjailijaherrat päätyivät kääntämään tämän naishahmoksi. Jeanetten miehisyys ei kuitenkaan omaa lukemistani häirinnyt, sen vain pisti merkille muutamissa kohdissa. 

Lukiessani pohdin, että kaikilla Varistyttö-trilogian osilla on vähän eri teema. Tämä, viimeinen osa, tuntu kertovan siitä, mitä on olla mieleltään rikki ja millainen on rikkinäinen mieli. Unissakulkijan koin kertovan sen syistä; mikä ja millaiset teot rikkovat ihmisen niin syvältä. Varistyttö taas oli ehkä enemmän siitä, millaisia tekoja rikottu mieli saa aikaan. Tekoja, syitä ja seurauksia, tässä järjestyksessä. 

Mutta palatakseni vielä Varjojen huoneen tarinaan... Lukiessani havahduin pohtimasta sitä, onko väärin olla samaa mieltä murhaajan kanssa? Madeleinen perustelut toiminnalleen ovat silmissäni niin sanotusti aukottomat. En silti hyväksy murhaa, se on aina rikos ihmisyyttä vastaan, vaikkeivät murhan uhrit ehkä muuta ansaitsisikaan. Tuntui hieman hullulta, enemmänkin ehkä häiritsevältä ymmärtää murhaajaa ja tämän ajatusmaailmaa. 

Varistyttö -trilogia oli aivan mieletön lukukokemus. Viimeinen osa saa minulta "vain" neljä tähteä siksi, että voin huonosti turhan monessa kohtaa, sillä teksti oli niin selvästi rajumpaa. Aiemmin en välttämättä olisi tarttunut näin synkkäaiheiseen kirjaan, koska olisin pelännyt sen vievän liiaksi mukanaan. Eikä aivan heikkohermoisimmille trilogia ole varmaankaan paras vaihtoehto. Itse jäin pohtimaan niin monia sairaita asioita luettuani nämä teokset, etten ollut osannut odottaakaan, vaikka tiesin tarinan synkäksi. 

Suosittelen Varistyttö -trilogiaa silti aivan ehdottomasti jokaiselle, joka kaipaa ravisuttavaa lukukokemusta! Sillä sellaisen tämä trilogia lukijalleen tarjoaa. 

★★★★☆

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Erik Axl Sund; Unissakulkija
Alkuteos: Hungerelden
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 395

"Hän tuntee häpeää siitä että on isänsä tytär, mutta samalla hänessä itää jotain minkä takia häntä ei huvitakaan opettaa tyttöä uimaan.
Hän katselee laihaa hahmoa, joks dridoo hymyillrn altaan reunalla yllään aivan liian iso yöpaita. Hänen oma yöpaitansa, johon on painettu väreillä Sigtunan koulun tunnus.
Äkkiä hänen tekee pahaa katsella tyttöä, joka on pukeutunut hänen vaatteisiinsa ja joka on menossa veteen altaan matalassa päässä. Victoria yrittää katsoa mitä isä tytössä näkee. Hän on kaunis ja turmeltumaton, hän on nuorempi eikä luultavasti väitä vastaan niin kuin Victoria on alkanut tehdä.
Helvettiäkö sinä kuvittelet voivasi viedä minun paikkani? hän ajattelee.
"Tule tänne." Victoria yrittää kuulostaa ystävälliseltä mutta kuulee, että äänensävy on nyt pikemminkin käskevä.
Muistikuva ilmestyy hänen mieleensä. Pieni poika jota hän rakasti mutta joka petti hänet ja sitten hukkui. Niin yksinkertaisesti se voisi käydä, hän ajattelee.
"Kaadu eteenpäin veteen, niin minä pitelen sinua alhaalta."
Victoria käy tytön viereen, joka aluksi epäröi. "No niin, älä ole pelkuri. Minä otan sinut vastaan."
Äkkiä tyttö liukuu veteen.
Hän tuntuu kevyeltä kuin pikkulapsi Victorian sylissä.
Tyttä liikuttaa käsiään ja jalkojaan ohjeiden mukaan, mutta kun Victoria antaa hänen kellua itse, hän lakkaa heti uimasta ja rupeaa sen sijaan sätkyttelemään. Victoriaa se ärsyttää joka kerta, mutta hän hillitsee itsensä ja ohjaa tyttöä hitaasti mutta varmasti syvempään veteen.
Tässä hänen jalkansa eivät ota pohjaan, ajattelee Victoria, joka pysyy pinnalla polkemalla vettä.
Hän irrottaa otteensa."


Jeanette Kihlberg jatkaa selvittämättömien lapsenmurhien tutkimuksia. Työn keskeyttää uusi järkyttävä tapaus - veriteko, johon liittyy sairaita ritualistisia piirteitä. Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterlund yrittää pitää sirpaloituvaa mieltään koossa.

***

 Olin jo kertaalleen kirjoittanut arvostelun Unissakulkijasta, mutta Elisalla tuli ongelmia nettiyhteyksien kanssa ja julkaiseminen ei onnistunut. Eikä näköjään luonnoksen tallennuskaan, joten jouduin alottamaan alusta. Töissä on ollut hulinaa, ja joulu vietettiin siskon perheen tykönä Rovaniemellä (kuvia joulumaastani löytyy instagramista)

Pidin unissakulkijan alusta valtavasti. Miksikö? No koska edellisen kirjan tapahtumia ei kerrattu. Yleensä sarjoilla se on hyvä asia, mikäli niitä lukee ilmestymistahdissa. Mutta näin kun hankit koko trilogian kerralla ja pystyt siirtymään saumattomasti osasta toiseen, niin kertaus olisi turhauttanut minua. 
Tokihan Varistyttö-trilogia on yksi tarina, joka on jaettu kolmiin kansiin, ettei esikoisteoksesta olisi tullut liian pitkä ja osat on julkaistu ainakin meillä Suomessa varsin tiheässä tahdissa, joten kertaus olisi ollut ehkä jopa täysin turhaa. Nojoo, who cares. 

Onnekseni nappasin kirjamessuilta kaikki kolme osaa, sillä ensimmäisen osan luettuani, oli aivan pakko siirtyä pimeydessä seuraavaan osaan ja jatkaa matkaa. Unissakulkija kun nosti jälleen vain lisää kysymyksiä. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, kun toiselle tehdään pahaa ja uhri vihaa tekijää ja pelkää tätä, mutta kun joku toinen joutuukin pahantekijän kohteeksi, on ensimmäinen uhri mustasukkainen. Kuinka ihminen voi vihata ja silti olla niin riippuvainen, riippuvainen siitä pahasta olosta, josta tahtoo päästä eroon. Unissakulkija herätti muitakin isoja kysymyksiä, joita jäi väkisinkin pohtimaan ja vatvomaan pitemmäksikin aikaa, koska ne jäävät mielenpäälle pyörimään ahdistavina. Silti näihin ei vain saada vastausta. 

Unissakulkija pureutuu siihen, mitä väkivalta ja seksuaalinen väkivalta tekee lapselle ja kuinka pitkälle se vaikuttaa vielä aikuisenakin. Kuinka lapsena koetusta vääryydestä ei tule ikinä pääsemään irti, ei aidosti. Tämäkin osa pääsee siis syvälle ihon alle, kuten edellinenkin, tällä kertaa vain vielä syvemmälle. 

Ja mainittakoon kirjailijakaksikon kunniaksi se, että he ovat varsin taitavie vetämään maton lukijansa jalkojen alta. He antavat ymmärtää, että tämä on ratkaisu, tämä on tekijä ja näin homma menee. Mutta taas lähteekin se matto alta ja koko "whodunit" -pohdinta on aloitettava alusta, kun kirjailijat ovat ohjanneet lukijaansa täysin väärille raiteille. 

★★★★

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Erik Axl Sund: Varistyttö

Erik Axl Sund; Varistyttö
Alkuteos: Kråkflickan
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 415

"pöytä olohuoneessa oli täynnä menneen viikon sanomalehtiä. Hän oli odottanut edes pikku-uutista kadonneesta lapsesta, mutta itse asiassa hän oli luullut että se olisi lööpeissä. 
Lapsen joka katoaa savuna ilmaan pitäisi kai olla suuri uutinen?
Jotain sellaista jolla myytäisiin iltapäivälehtien numeroita vähintään viikon ajan.
Niin oli aina ollut.
Mutta hän ei ollut löytänyt mitään mistä kävisi ilmi, että poikaa kaivattiin. Radion etsintäkuulutuksissa ei mainittu mitään, ja hänelle valkeni, että poika oli täydellisempi kuin hän olisi osannut toivoakaan.
Jollei kukaan etsinyt poikaa, se merkitsi sitä, että tämä turvautuisi häneen niin kauan kuin hän tyydyttäisi tämän perustarpeet, ja sen hän tiesi tekevänsä. 
Hän enemmän kuin tyydyttäisi ne.
Hän jalostaisi tämän toiveet siten, että ne vastaisivat täysin hänen omiaan ja heistä kahdesta tulisi yksi. Hänestä tulisi uuden olennon älykäs pää ja pojasta lihakset. 
Juuri nyt, kun poika makasi tokkurassa patjalla, hän oli pelkkä alkio. Mutta kun poika oppisi ajattelemaan hänen laillaan, heile olisi vain yksi totuus.
Kun hän olisi opettanut pojalle, miltä tuntui olla samaan aikaan skä uhri, että tekijä, tämä ymmärtäisi."

Metroaseman läheltä löytyy kuollut poika, joka on joutunut raa'an väkivallan uhriksi. Pian löytyy toinenkin nuoren pojan ruumis.Psykoterapeutti Sofia Zetterlund saa potilaakseen Sierra Leonen lapsisotilaan, jolla vaikuttaa olevan moni persoonahäiriö samoin kuin Sofian toisella potilaalla, lapsena hyväksikäytön uhriksi joutuneella Victoria Bergmanilla. Kun poikien sarjamurhia tutkiva rikoskomisario Jeanette Kihlberg pyytää apua Sofialta, naisten välille muodostuu hämmentävän väkevä yhteys. Väkivallan ja traumojen kohtalokkaista ketjuista punoutuu tarina, joka addiktoi lukijansa heti ensi sivuilta. (Teksti: Adlibris.com)


---

Tuntui yhtäkkiä ylitsepääsemättömän vaikealta osata tiivistää Varistytön tarina, joten päädyin pitkällisen kirjoittamisen ja poispyyhkimisen jälkeen kopioimaan Adlibris -verkkokirjakaupan kuvauksen kirjasta. 

Kun kirjamessuilta koko trilogian kotiutin, olin pohtinut tekeväni arvostelun kaikista kolmesta sarjan osasta kerralla, mutta kun pääsin lukemaan näitä, huomasin, että erinäisiä ajatuksia singahteli jokatoisella sivulla, ja yhdestä arvostelusta tulisi liian pitkä ja sekava. Tässä siis arvostelut jokaisesta Varistyttö -trilogian osasta yksitellen.

Odotukseni olivat korkealla, ehkä jopa pelottavan korkealla; odotinko ehkä liikaa, pystyisikö mikään kirja lunastamaan sellaisia odotuksia, mitä Varistyttöä kohtaan oli kasaantunut? En ollut lukenut yhtään huonoa arviota. 

Eikä minun onneksi tarvinnut pettyä. Varistyttö luettiin 24 tunnin sisällä aloitetuani ensimmäisen sivun. Taukoja pidin vain aivan pakollisissa väleissä, kuten kaupassakäynti ja ruoanlaitto yms.
Ensimmäinen huomioni oli se, kuinka tarina soljuu eteenpäin hyvässä tahdissa, eikä mitään vain dumpattu niskaan, kuin saavillista jäävettä. 


Jo alusta asti koin puistatuksia. Vaikka tietääkin, että itse tarina on fiktiota, mutta sen tapahtumat kuitenkin omalla tavallaan totta, ei voi kuin ihmetellä kuinka joku saattaa tehdä toiselle ihmisele, vieläpä lapselle, jotain tällaista. Ja pahinhan ei todellakaan ole tässä. 

Kuinka paha ihminen voi oikeastaan olla? Kuinka paha viattomasta ihmisestä voi tulla, jos joutuu jo lapsena kokemaan niin mieletöntä vääryyttä? Onko se pahuutta, jos se on seurausta jostain, mitä ei ole itse voinut estää, mitä ei ole osannut estää? Jos se on seurausta jostain oikeasti pahasa, niin onko kyse silloin todella pahuudesta, vai siitä, että sielu on rikki, ja oikea ja väärä ovat sulautuneet toisiinsa, eikä rajaa enää erota?  

Nämä olivat ne kysymykset, mitkä Varistyttö jätti kaikumaan pääni sisälle. Kirja oli luettava yhdeltä istumalta, se vetäisi niin täysin mukaansa, että sen käsistä laskeminen oli työlästä, välillä tuntui, että mies sai tosissaan repiä opuksen käsistäni saadakseen minut tekemään ruokaa. Mutta kun kirjailijakaksikko vetää maton alta kerran toisensa jälkeen ja kirjoittaa niin elävää ja puistattavaa tekstiä, ei sitä voi vain laskea viereen pöydälle ja unohtaa, mitä on juuri lukenut. 

Ja jos rehellisiä ollaan, on jo kansikuva varsin hyytävä. En pystynyt nukkumaan kirja yöpöydällä oikein päin laskettuna, vaan jouduin kääntämään sen ylösalaisin. Sen verran hyvin tämä tarina jäi päähäni pyörimään. Onneksi kaikki osat olivat käden ulottuvilla, niin, etten joutunut kärvistelemään seuraavaa osaa odotellessa.


★★★★

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kuulumisia


Kohta on taas se aika, kun meidän keittiön täyttää tuoreitten joulutorttujen tuoksu ja lahjapaperirullia kerääntyy ympäri asuntoa. Joululahjojen metsästys on aloitettu ja ihan hyvällä menestyksellä, muutama vielä jäljellä, mutta on tässä onneksi vielä reilu kuukausi aikaa.

Osa jouluvaloistakin on jo ripustettu esille luomaan tunnelmaa ja valaisemaan pääkaupungin lumettomia marraskuun iltoja. Rakastan joulua, sen valoja, tuoksua ja tunnelmaa. Eikä ole siis mikään ihme, että kun marraskuu saapuu, alan ripottelemaan pikkuhiljaa joulujuttuja esille. Koriste-esineet vaihtuvat kesäisistä kukista kynttilöihin ja niitä on todellakin joka puolella.

Ja kun marraskuu kääntyy joulukuuksi, haetaan kellarista kuusi ja koristellaan se omalle paikalleen ja availlaan perinteisen suklaakalenterin luukkuja aattoa odotellen. Olen tässä suhteessa ehkä vähän lapsellinen, mutta kaikki tämä kuuluu minun jouluuni ja alan rakentamaan tunnelmaa jo reilusti etukäteen, enkä taatusti luovu suklaajoulukalenteristani vielä vuosikausiin.

Tänä vuonna joulu vietetään takuulumisissa maisemissa, sillä nokka vie siskon perheen luo Rovaniemelle. Tästä syystähän ei ehkä "tarvitsisi" laittaa joulua kotiin, mutta kun se vaan on niin kivaa. Viime joulun vietimme ensimmäistä kertaa oman katon alla, kun yleensä tosiaan matkaamme sukulaisten luo, ja voi kuinka rakastinkaan sitä joulun luomista, pientä hässäkkää lahjojen ja siivoamisen ja koristelujen kanssa ja ruokavalmisteluja. Mutta toisaalta on ihan yhtä kiva päästä valmiiseen pöytään ja auttaa tunnelman luomisessa vieraissakin.

Mutta nyt eletään tosissaan vasta marraskuuta, joten rajoitetaan jouluhöpinä tähän.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli tulla päivittämään sivupalkin "tällä hetkellä" kohtaa ja päädyinkin satuilemaan joulunodotuksesta...

Erik Axl Sundin Varistyttö -trilogia on nyt tosiaan luettu ja odottaa vain sopivaa hetkeä, koska saisin osista kirjoitettua arviot tänne blogin puolelle. Ovat siis pikapuoliin tulossa, sen lupaan.

Olen viimeaikoina kiinnostunut kovasti Charles Dickensin tuotannosta ja Suuria odotuksia tulikin hankittua huuto.netin kautta. Nyt kuitenkin tekee mieli lukea mysteerejä. Joten huusin huuto.netistä toisenkin Dickensin teoksen, Kolean talon, jonka saapumista tässä odottelen. Tiiliskivi joka houkuttelee varsin suuresti tällä hetkellä.
Enkä tyytynyt vain kahteen Dickensiin, vaan surffailin netissä etsimässä herran Christmas Carol -teosta. Päädyin tilaamaan Barnes&Noblesilta kokoelmateoksen, joka sisältää kaikki Dickensin joulukirjat yksissä kansissa. Hintaa tuli yhteensä hurjat 30$ postikuluineen päivineen! Tämä on joululahja ihan itselleni. Viikosta kahteenhan tässä vielä menee, ennen kuin opus saapuu Suomeen, mutta eiköhän se ole odotuksen arvoista. Harmi vain, ettei tällaista ole käännetty suomeksi, mutta toisaalta, eipä sitä ensimmäistä kertaa olla mitään englanniksi lukemassa. 

Mysteeri mielentilani tosiaan jatkuu, joten vietin eilenillalla pitkät pätkät netissä selailemassa mysteeriromaaneja, jotka sijoittuisivat New Yorkiin (ja jos mahdollista, joulunalusaikaan...). Törmäsin sarjaan Coffeehouse Mysteries ja tämä vaikutti lupaavalta, juuri siltä mitä etsinkin; cozy mysteries -genreltä. Hankin ensimmäisen osan On what Grounds, e-kirjana ja nyt voin viihdyttää itseäni näillä siihen saakka, kunnes ostamani Dickensit saapuvat noudettaviksi.

Ja mikä parasta, sain vihdoin tilaaman lattialampun eilen kotiin asti. Hetihän se oli pakko koota ja istuttaa oikealle paikalleen sohvan nurkkaan. Nyt näkee talven pimenevissä illoissakin lueskella sohvalla, kun kattovalaisimen valokeila jäi aina aiemmin kirjan taakse piiloon jättäen sivut hämärään. Tämähän meinaa ainoastaan sitä, että silmät väsyvät vähemmän, kun saa lukea kunnon valossa.



Iloista ja lämminhenkistä joulunalusaikaa kaikille!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Cassandra Clare: Clockwork Angel*



Cassandra Clare; Clockwork Angel
Äänikirja
Lukija: Jennifer Ehle
Kustantaja: Simon & Schuster Audio
Kesto: 14h 35min

"Will went back to scrubbing dried vampire blood off his hands and arms. The task was absorbing enough that he was able to almost completely ignore Gabriel Lightwood when the other boy appeared out of the shadows and sauntered over to Will, a superior smile plastered on his face.
"Nice work in there, Herondale, setting the place on fire," Gabriel observed. "Good thing we were there to clean up after you, or the whole plan would have gone down in flames, along with the shreds of your reputation."
"Are you implying that shreds of my reputation remain intact?" Will demanded with mock horror. "Clearly I have been doing something wrong. Or not doing something wrong, as the case may be." He banged on the side of the carriage. "Thomas! We must away at once to the nearest brothel! I seek scandal and low companionship."
Thomas snorted and muttered something that sounded like "bosh," which Will ignored.
Gabriel’s face darkened. "Is there anything that isn’t a joke to you?"
"Nothing that comes to mind."
"You know," Gabriel said, "there was a time I thought we could be friends, Will."
"There was a time I thought I was a ferret," Will said, "but that turned out to be the opium haze. Did you know it had that effect? Because I didn’t.""

Tessa Gray saapuu New Yorkista kuningatar Victorian aikaiseen Lontooseen tätinsä hautajaisten jälkeen, vain huomatakseen, ettei veli olekaan tullut häntä vastaan. Nathanielia ei näy mailla halmeilla, mutta hieman kummalliset rouvat, (The Dark Sisters) ovat tyttöä vastassa kirjeen kanssa. Nate ei päässytkään paikalle ja Tessa saisi kyydin siskoksilta. Pian Tessa joutuu kuitenkin toteamaan, ettei veli ole siskosten luona. Rouvat Dark ja Black pitävät Tessaa lukkojen takana ja pakottavat tämän opettelemaan jotain, mitä Tessa ei ikinä kuvitellut voivansa tehdä, tai ylipäänsä kuvitellut, että sellaista voi tehdä, yhtään kukaan.

Juuri, kun siskokset ovat sitä mieltä, että Tessa on valmis ja aikovat kutsua paikalle pomonsa (The Majester), käy Tessalla tuuri ja tämän pelastaa Will Herondale, nuori varjometsästäjä, joka vie Tessan Lontoon instituuttiin, missä tytölle selviää, että on olemassa toinenkin maailma, kuin vain se, jonka tämä on tottunut näkemään ja sen esittelevät hänelle instituutin johtaja Charlotte ja tämän aviomies Henry, kuin Willin veljenkaltainen ystävä Jem (James) ja varjometsästäjän elämästä eroon tahtova Jessimen.

Varjometsästäjät auttavat Tessaa löytämään veljensä, sitä vastaan tietysti, että Tessa antaa tietonsa siskoksista. Alkaa paljastua suuri vyyhti, the Pandemonium Club, jonka jäseninä on niin alamaailman olentoja kuten vampyyreja, ihmissusia ja velhoja, kuin tavallisia kuolevaisiakin, jotka ovat jollain keinoin sukeltaneet varjomaailmaan. Ja Pandemonium klubin johtaja tahtoo hänet. Kukaan ei tiedä miksi ja mikä Tessa oikeastaan on, varmaa on vain se, että Tessa ei ole ihminen, toisin kuin veljensä.

---

Clockwork Angel on ensimmäinen osa Cassandra Claren Infernal Devices -trilogiaa, joka sijoittuu tosiaan Viktoriaaniseen Lontooseen kauan ennen Mortal Devices -sarjan tapahtumia. Kirjoja ei ole vielä ainakaan käännetty suomeksi, mutta kaipasin jälleen uutta kuunnteltavaa saatuani Caster Chroniclesin päätökseen ja Infernal Devices sopi linjaan loistavasti. 

Olen pitänyt varsin paljon Mortal Instrumentsista ja siksi ajattelin kokeilla myös tätä. Enkä pettynyt. Nuortenkirjaksi tämä on vallan loistava ja erittäin viihdyttävä. 
Henkilökemiat toimivat ja varjomaailma on jo etukäteen tuttua. Clockwork Angel esittelee meille myös Mortal Instrumentsista tutun velhon, Magnus Banen. Miljöö on mitä hurmaavin ja kuvaukset Viktoriaanisesta Lontoosta osuvia ja tuntuvat varsin autenttisilta. Ainoa, mikä vähän tökki silmään (korvaan..) oli varjometsästäjien taisteluasu, joka tuntui todella modernilta, ollessaan ilmeisesti samanlainen kuin nykypäivään sijoittuvissa Mortal Instrumentsin tapahtumissa. Olisin ehkä kaivannut hieman aikaansa paremmin sopivaa asua... Mutta tosiaan vain hieman.

Huomasin, että Clare on kirjoittanut Tessasta, Willistä ja Jessimenistä varsin samanlaisia hahmoja, kuin mitä Mortal instrumentsissa on. Tessa muistuttaa aikalailla Claryä, Will tuntuu olevan sekoitus Jacea ja Alecia, kun taas Jessimen tuo hatarasti mieleen Izzyn. Ei liiaksi, mutta niin, että asiaan saattaa kiinnittää huomiota. 

Kuten Mortal Instrumentsissa, ei Clockwork Angelkaan sisältänyt liialti liibalaabaa, vaan juuri sopivasti toimintaa ja juonenkäänteitä ja kaikenlisäksi taattuja huumorinpätkiä, jotka nostivat bussissa hymyn huulille ja kirvoittivat pienoisia hymähdyksiä. Jennifer Ehle onnistuu myös loistavasti lukijan pestissään, hahmot erottuvat selkeästi toisistaan, mutta Jem olisi saanut kuulostaa ehkä aavistuksen miehekkäämmältä. Tosin, ihmettelin miksi Gabriel Lightwoodilla oli r-vika? Reppana kuulosti melko lapselta. Mutta mitä parahin matkakirja äänikirjan muodossa siis. Ylempänä tosiaan pieni snippet, millainen lopputulos on. Kuuntelin siis jälleen englanniksi.

★★★★☆

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ulkoasupäivitys

Sainpas vihdoin päivitettyä blogin ulkoasua. Kyllästyn helposti samaan banneriin, joten siksi vaihtelen sitä vuodenaikojen mukaan, samoin tekstien otsikoitten väriä. Tälläkertaa siis syysaiheisia kuvia weheartit -sivustolta. Päivitystähän lupailin jo syyskuun viimeisinä päivinä, mutta hohhoi kun taas venähti. Mutta nyt sekin on sitten tehty.

Sain eilen päätökseen Erik Axl Sundin Varistytön ja pohdinkin nyt, että arvostelenko trilogian kerralla vaiko jokaisen kirjan päätteeksi.. Kyseessä on kuitenkin yksi tarina joka on jaettu kolmiin kansiin. Taidan päätyä arvostelemaan kirjat siis kokonaisuutena, enkä yksitellen. Sillä tuskin maltan laskea näitä käsistäni, vievät samantien mukanaan. Tuntui, kuin Varistyttö olisi liimattu käteeni toissailtana, kun kömmin peiton alle lukemaan, enkä malttanut lopettaa vaikka silmät huusivat unta.

Tuskin siis ihan hirveän kauan joudutaan odottelemaan Varistyttö -trilogian arvostelua.

Mutta nyt, viettäkää kivat lokakuun viimeiset päivät. Monella varmasti on kirjamessusaalis seuranpitiminä, ainakin täällä Helsingissä on niin kovin sateinen ja harmaa sää, että ulos ei tee mieli tuikata nenäänsä kuin ihan pakosta. Eli laventelikynttilät tulille (rakastan laventelin tuoksua!) ja nenä kirjaan kiinni ja villasukat jalkaan, jos näiltä koirilta saisi osan tuosta viltistäkin vihdoin itselle.. Karvahanurit kun tykkäävät vallata sen päiväunipaikakseen.


lauantai 25. lokakuuta 2014

C. J. Daugherty: Night School - Yön valitut

C. J. Daugherty; Night School - Yön valitut
Alkuteos: Night School
Kustantaja: Otava 2013
Suomentaja: Kirsi Ohrankämmen
Sivuja: 321 (e-kirjan lukulaitteella)

"Carter astui ovesta ulos ja suuteli Allieta kevyesti ovensuussa. "Jos kuulet tai näet yhtään mitään, huuda. Onko selvä?"
"Lupaan sen."
Heti kun Carter oli mennyt, Allie puki päälleen puhtaanvalkoisen pyjämän ja kiipesi sänkyyn. Sammutettuaan valot hän kertasi mielessään illan tapahtumat ja muisti, miltä Carterin huulet olivat tuntuneet. Ja kuinka paljon poika oli häntä halunnut.

Allie ei ollut kertaakaan ajatellut Nathanielia, tai vaaraa, tai sitä, että tarvitsi henkivartijoita. Onnen kyllästämänä hän vaipui uneen.
Myöhemmin hän mietti,  mihin hän heräsi. Kuuluiko käytävältä askelia? Vai oven takaa puhetta? Niin tai näin, mutta kun hänen ovensa lensi selälleen ja valot sytytettiin, hän istui jo valmiiksi sängyssään. Kello oli kolme aamuyöllä. 
"Herää, Allie", Carterin ilme oli synkkä. "Nathaniel tulee.""

Allie on 16-vuotias ongelmanuori, jonka vanhemmat saavat vihdoin tarpeekseen tytön törttöilystä. Kolmannen pidätyksen jälkeen Allie kuskataan sisäoppilaitos Cimmeriaan. Allie kuvittelee inhoavansa koko akatemiaa, mutta huomaakin pian saavansa ystäviä ja oikeastaan pitävänsä kesälukukaudella opiskelusta, eikä huomio kahdelta komistukseltakaan ole pahitteeksi.

Allien saavuttua koulussa alkaa kuitenkin tapahtua kummia. Allie ystävineen kuulee ulkona yöllä outoja askelia, joiden aiheuttajasta ei näy jälkeäkään ja kummallista murinaa, joka ei voi olla ainakaan kettu. Mutta jostain syystä näitä tapahtumia vähätellään koulun henkilökunnan toimesta. Ja mikä kumma on yökoulu?

Kun sitten oppilas kuolee, alkavat huhut liikkua. Onko Allie murhaaja? Miksi Allie on täällä, eihän hän ole legaattioppilas, jotka ovat ainoita, jotka pääsevät vain neroille tarkoitetulle kesälukukaudelle? Allie ei ymmärrä, mitä koulussa oikein on meneillään.

---

Kirjasta oli jotenkin hankala kirjoittaa pientä tiivistelmää. Ehkä siksi, että kirjassa ei tapahtunut varsinaisesti mitään, vaikka koko ajan tapahtui jotain, ennen viimeistä sataa sivua.
Valitsin kirjan luettavaksi, koska sain jostain mielikuvan, että se sisältäisi ehkäpä asteen verran jotain yliluonnollista. No, olin väärässä. Kokeilin kuitenkin ensimmäistä kertaa ellibs -e-kirjasto palvelua ja tämä oli heti lainattavissa. 

Jo ensimmäisistä sivuista alkaen kirja tuntui omiin korviini... no, teennäiseltä. Dialogi oli jo luku itsessään, mutta eniten minua häiritsi henkilöhahmot, jotka tuntuivat solmivan suhteita sormia napsauttamalla ja käyttäytyvän kuin pikkulapset, vaikka olivat olevinaan vähintään 16-vuotiaita, toiset 16-vuotiaat taas tuntuivat käyttäytyvän kuin huomattavasti vanhemmat ja osa koulun henkilökunnastakin tuntui varsin... teinimäisiltä. Voimme siis päätellä, että kirjan henkilöhahmoissa on parantamisen varaa, reilusti. Loppuunpäin mentäessä hahmotkin saivat kyllä vähän enemmän ikäisiään piirteitä, myönnettäköön sen verran. En kuitenkaan pitänyt yhdestäkään hahmosta. 
Esimerkiksi... kuka paljastaa syvimmät salaisuutensa ihmiselle, jonka on tuntenut kaksi päivää, salaisuudet, joita ei ole kertonut yhtään kenllekään? No ei kukaan. Ellei kyseessä ole joku terapeutti tai vastaava ns. pakkotilanne. 

Mutta en mollaa enempää. Tarina itsessään oli oikeastaan hyväkin. Tai idea ainakin, toteutuksessa oli tosiaan reilusti toivomisen varaa. Kun vihdoin päästiin tapahtumien keskipisteeseen, kun oikeasti alkoi tapahtua jotain joka vei tarinaa eteenpäin, alkoi tarina tosissaan kiinnostaa. Mutta ikävä kyllä tähän pisteeseen päästiin vasta reilusti kirjan puolenvälin jälkeen. 

Ja vaikka kirja päättyikin eräänlaiseen cliffhangeriin, en usko, että ikinä tartun sarjan toiseen osaan. Toteutus ei sytyttänyt, vaikka tällä tarinalla oltaisiin voitu tehdä vaikka mitä taikoja. Yön valitut oli ehkä liian teini jo omaan makuuni, vaikka teineille suunnattua kirjallisuutta luenkin. Ja kuinka harhaanjohtava voi tuo kansikuva ja kirjan nimi, yön valitut, olla?! Älkää vaan väittäkö, että olen ainoa, jolle tuli supernaturaalit jutut mieleen?

Kaksi tähteä siksi, että tarinasta olisi erilaisella toteutuksella ja erilaisilla (ikäistään vastaavasti käyttäytyvillä...) henkilöhahmoilla voinut sukeutua varsin viihdyttävä teos. 

★★☆☆☆

Kirjamessut 2014 - Perjantai

Kirjamessuilta selvitty ehjin nahoin ja kotiin matkusti ihan kivaisa saalis kirjoja, muistaakseni kuitenkin hieman vähemmän kuin viimevuonna. Ei tosin siksi, etteikö messuilta olisi mielenkiintoisia ja himottavia teoksia löytynyt, vaan siksi, että tänä vuonna jouduin asettamaan tiukan budjetin (miksi se palkkapäivä on vasta ensiviikolla?!). Ja budjettihan ylittyi kyllä, mutta olin vähän sen varaan laskenutkin. :D

Jouduin siis tälläkin kertaa tyytymään vain yhteen messupäivän, juurikin tuon tiukkaakin tiukemman budjetin vuoksi. Ehkä ensivuonna tajuan pistää sukanvarteen säästöön jotain, että pääsisin messuille useampana päivänä...


Saavuin messuille sopivasti vähän ennen puoltapäivää, jolloin paikka ei vielä ollut IHAN niin täynnä, paljon koululaisia, mutta työssäkäyvät vaelsivat paikalle vasta iltapäivällä, suurimmilta osin. Ja iltapäivällä sitä kuhinaa sitten riittikin. Päivällä kun suurimmilta osin mahtui vielä kävelemään törmäilemättä jatkuvasti ihmisiin, niin iltapäivällä saikin sitten jatkuvasti olla pahoittelemassa töytäisyjä.

Edellisiltaisen suunnitelmani mukaan suuntasin suoraan Louhi -lavalle, jossa kello 12 alkoi Maailmanmatka ja Maailmantuska -paneeli, KirjaKallion järjestämänä. Ja koska matkailu on kirjojen lisäksi toinen intohimoni, niin mikäs sen parempaa, vielä kun esiintymässä olivat suosikkini Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff (kaikki varmaan tietävät kaksikon Madventures -seikkailusarjasta ja kirjoista, ja vastikään toisen kauden päätökseen saaneesta YLE:n Docventuresista) ja matkailulehti Mondon päätoimitaja Kati Kelola, jonka lehdestä nautin enemmän kuin suuresti. Vaikka tämä ei tosiaan niin kirja-aiheista keskustelua ollutkaan, niin tunti vierähti hävyttömän nopeasti.


Paneelin jälkeen kipitin päätäpahkaa Katri Vala -lavalle katsomaan Sirke Happosen haastattelua teoksesta Muumiopas. Puolituntinen ei mielestäni ihan tehnyt oikeutta tälle esiintymiselle ja vähän jäin kaipaamaan lisää, suurena muumifanina toki. Tahdon ehdottomasti lukea Muumioppaan!


Tarkoituksenani oli vielä käydä kuuntelemassa muutakin ohjelmaa, mutta Katri Vala lavalta poistuessani bongasin Vantaan Antikvariaatin kahden euron kirjojen pöydät ja jumituin niitä tutkimaan. Ja siinähän vierähti niin valtavasti aikaa, että myöhästyin auttamattomasti seuraavista esityksistä. Joten luovutin ja päätin jäädä tutkimaan pöytien antia. Mukaan tarttui Ken Bruenin London Boulevard ja Robert Antonin Karnevaalit.


Lopun ajasta tosiaan palloilinkin tutkimassa myytäviä kirjoja, niin uusia, kuin antikvaarisen puolen löytöjäkin. Antikvaariselta puolelta yritin löytää Charles Dickensin Suuria odotuksia/Loistava tulevaisuus -teosta mutta en ikäväkseni onnistunut bongaamaan. Sen sijaan Antikvariaatti Teeman pisteessä törmäsin Harper Leen Kuin surmaisi satakieleen, joka oli pakko kotiuttaa samantien. Loistavassa kunnossa ja kovakantinenkin vielä. Olin juuri varannut samaisen teoksen kirjastosta, vuoden 2007 pokkarina, mutta tämä löytö sivuutti lainapokkarin mennentullen. Vielä kun löytäisin sen Dickensin...


Olin kovasti haaveillut Varistyttö -trilogian kirjoittajien esiintymiestä, jonka kuitenkin jouduin jättämään väliin, koska en tänään lauantaina pääse messuille. Erik Axl Sundilla olisi kuitenkin ollut jonkinnäköinen esiintyminen perjantainakin Akateemisen Kirjakaupan osastolla, mutta jouduin suurimmaksi ikäväkseni lähtemään ennen tätä. Harmittaa ja paljon, sillä olisin enemmän kuin mielelläni hakenut signeeraukset Otavan osastolta ostamiini kirjoihin, taino, yhteen niistä.
Otavan osastoltahan saa siis Varistyttö -trilogian kaikki kolme osaa yhteishintaan 65 euroa! Loistava tarjous, jota en pystynyt sivuuttamaan, vaikka pitkään arvoinkin, ostaako vaiko eikö ostaa, sillä se räjäyttäisi budjettini totaalisesti. Mutta en tosiaan voinut vastustaa houkutusta, vielä kun kiertelin muutkin osastot läpi ja Otavan tarjous oli ehdottomasti halvin. Kuka yhdestä budjetista välittää, jos voi saada jotain näinkin laadukasta luettavaa?! En malta odottaa, että pääsen pian avaamaan Varistytön kannet ja uppoutumaan ruotsalaisten tekstiin.


Kaikenkaikkiaan messukokemukseni oli jälleen kerran onnistunut ja pääpyörällä palasin kotiin kahden kirjapussukan kanssa, kova nälkä ja hirmuinen väsy tuliaisina. Joululahjoja ei tällä kertaa tarttunut mukaan, vaan itsekkäästi napsin kaikki teokset ihan itselleni. Lahjoja voi sitten metsästää ensi kuussa.


Moni teos jäi vielä kaihertamaan mielenperukoille, mutta niiden aika tulee nyt väkisinkin sitten myöhemmin. Ensivuonna sitten enemmän ajan ja rahan kanssa uudestaan! Tämä neiti kun olisi valmis palaamaan messuhumuun jo nyt.

torstai 23. lokakuuta 2014

Kohti kirjamessuja

 
Tänään ne alkoivat, vuoden 2014 Helsingin kirjamessut! Itsehän vietin kuitenkin päiväni iltavuorossa heilumassa kuin heinämies, hullua menoa. Mutta huomenna otan suunnakseni Messukeskuksen. Ensimmäiseksi aion suunnata kuuntelemaan Rikua, Tunnaa ja Mondo -lehden päätoimittajaa Kati Kelolaa, jotka puhuvat maailmanmatkasta ja maailmantuskasta. Tiedän, ettei tämä ole se kirjallisin esiintyminen näillä messuilla, mutta aihe kiinnostaa suuresti, samoin esiintyjät. Rikua ja Tunnaa olen käynyt aiemminkin kuuntelemassa ja herrat osaavat hommansa, joten olen varma, että edessä on varsin mielenkiintoinen 60 minuuttinen.

Harmikseni kaikki esiintymiset, jotka olisin tahtonut käydä katsomassa hajaantuivat vähän hölmösti eri päiville, enkä tänä(kään) vuonna pysty käymään messuilla kuin yhtenä päivänä. Joten joudun jättämään mm. Erik Axl Sundin esiintymisen väliin, (en Varistyttö trilogiaa ole itse vielä lukenut, mutta aion aivan varmasti) kuten myös Rikun ja Tunnan esiintymisen pohjautuen Maailman selitys -kirjaansa ja Dekkarilauantain, jossa olisin päässyt, viime vuonna missattuani, kuuntelemaan Vera Valaa, jonka dekkareista olen pitänyt valtavasti.

Onneksi perjantaillekin on iso nippu mielenkiintoisia esiintymisiä luvassa. Itseäni perjantaina kiehovat Maailmanmatkan ja maailmantuskan lisäksi ainakin nämä:

Lähtölaukaus: Kohti kirjan vuotta 2015!
Keskustelemassa kirja-alan tulevaisuudesta ovat Laila Hirvisaari, Sofi Oksanen, Jörn Donner ja palkittu tietokirjailija, FT Harri Kalha.

Tove Jansson 100 vuotta: Mitä voimme oppia muumeilta?
Ikuisena muumifanina tahdon toki päästä tutustumaan rakastettuihin hahmoihin lähemmin. Esiintyjänä Muumioppaan kirjoittaja Sirke Happonen.

Käsikirjoituksesta kirjaksi
Entisenä pöytälaatikkokirjailijana tämäkin kiinnostaa. Kuinka käsikirjoitus muuntuu kirjaksi? Ja entisenä muuten siksi, etten ole vuosiin pystynyt kirjoittamaan oikein mitään.
Esiintyjinä Anna-Riikka Carlsson, Katja Leino, Nina Karjalainen ja Mari Koli.

Mutta pitäähän sitä jäädä aikaa messualueen läpi koluamiseen ja kirjalöytöjen tekemiseenkin, joten koko päivää ei voi viettää mielenkiintoisia esiintymisiä katsomassa. Viimevuonna kannoin selkä vääränä ison säkillisen kirjoja kotiin, osan itselleni ja osan joululahjaksi. Katsotaan, onko tänä vuonna saalis yhtä hyvä.

Nyt pitänee raapustella vielä mielenkiintoisimmat esiintymisajankohdat ylös, jotta huominen sujuisi jouhevasti, kun joudun aamulla hoitamaan muutamia asioita ennen kirjamessujen maailmaan sukeltamista. Lähtö tulee olemaan todennäköisemmin melko lentävä, koska olen tunnetusti niiiin aamuihminen että.

Palailen kirjamessuista kuvien kera myöhemmin, nautinnollista messuviikonloppua kaikille!

perjantai 3. lokakuuta 2014

*** Tähdet otsikoissa ***

Kuten ehkä huomasitte, lisäsin yhden yksinäisen tähden edellisen arvostelun tekstin otsikon perään. Tämä johtuu siitä, että tahdon erottaa edes suurinpiirtein selkeästi arvostelut äänikirjoista ja arvostelut paperisista/e-kirjoista toisistaan. Eli toisinsanoen, aina, kun julkaisen arvostelun äänikirjasta lisään otsikon loppuun yhden tähden, ( * ) näin tiedätte, että kyseessä on kuunneltu kirja.

Lisäksi otin käyttöön uuden tunnisteen "Äänikirja". Sitä klikkaamalla saa esiin kaikki arviot äänikirjoista. Tällä hetkellä siis vain yhden, mutta niitä tulee varmasti vielä paljon lisää.

Arvostelut äänikirjoista ovat sisällöltään lähes täysin samanlaisia, kuin paperisista ja e-kirjoistakin, vain krediitit on kerätty eri asioista, esimerkkinä äänikirjan lukija ja kirjan sivumäärä, tai äänikirjan kesto. Äänikirjoissa saatan paneutua myös toteutukseen, mikäli siinä on jotain mielenkiintoista tai poikkeavaa. Pysyttelen kuitenkin pääosin tarinasta höpöttämisessä ja vastaavassa. 



Kami Garcia & Margaret Stohl: Beautiful Creatures *


Kami Garcia & Margaret Stohl; Beautiful Creatures
Äänikirja
Suomeksi: Lumoava kirous
Lukija: Kevin T. Collins ja Eve Bianco
Musiikki: Michele McGonigle
Kustantaja: Penguin Books Ltd
Kesto: 17h 9min

"Falling.
I was free falling, tumbling through the air.
"Ethan!" 
She called to me, and just the sound of her voice made my heart race.
"Help me!"
She was falling, too. I stretched out my arm, trying to catch her. I reached out, but all I caught was air. There was no ground beneath my feet, and I was clawing at mud. We touched fingertips and I saw green sparks in the darkness. 
Then she slipped through my fingers, and all I could feel was loss. 
Lemons and rosemary. I could smell her, even then.
But I couldn't catch her."


Gatlin on uninen kaupunki Etelä-Carolinassa, missä mikään ei muutu, eikä mitään tapahdu. Kunnes kaupunkiin muuttaa uusi tyttö, joka kääntää kaiken päälaelleen. Gatlin ei ole se kaikista lämpimimmin tervetulleeksi toivottava paikka uusille henkilöille, varsinkaan, jos kyseessä on kylähullun herra Ravenwoodin siskontyttö.


Ethan tuntee vastustamatonta vetoa uutta tyttöä kohtaan, eikä voi muuta kuin hyväksyä sen kummallisen tosiasian, että Lena on se unien tyttö, joka aina lipeää Ethanin otteesta. Lena on erilainen kuin Gatlinin muut asukkaat ja vaikka Ethanin koulukaverit ja heidän vanhempansa ottavat sydämen asiakseen ajaa Lenan pois koulusta ja koko kaupungista, pyrkii poika tekemään tytön olosta mahdollisimman siedettävän.


Mutta kuten sanottu, Lenan saapuminen pikkukaupunkiin pistää asiat päälaelleen, alkaa tapahtua kummia. Äidinkielentunnilla muiden keskittyessä ilkkumaan Lenaa, ikkuna hajoaa ja vain Lena on ainoa, joka ei vahingoitu lasinsirpaleista, sää on entistä myrskyisämpi hurrikaanikaudesta huolimatta.
Mitä lähemmäs Ethan pääsee Lenaa, sitä mukaa alkaa pojan ihastus syventyä ja tälle paljastua suuri salaisuus, jota Lena ei ole kertonut yhdellekään kuolevaiselle. Sillä Lena ei ole kuolevainen vaan eräänlainen noita, (caster, jolle ei pikaisesti löytynyt mitään suomenkielistä vastaavaa sanaa) jonka suku on kirottu. Lenan täyttäessä 16, tyttö lunastetaan joko valon tai pimeyden puolelle, eikä tällä ole vaihtoehtoa. Jostain syystä Lena on varma, että päätyy pimeyteen, vaikka tekisi mitä tullakseen lunastetuksi valoon. Joku yrittää saada Lenan uskomaan, että tämä kuuluu heidän, pimeän, puolelleen. Onko siis Lenan ja Ethanin rakkaus, vahvistettuna yliluonnollisella yhteydellä, alku vai loppu?


---

Juonikuvio on ehkä omalla tavallaan jo hieman kulahtanut; kaksi rakastavaista, joiden perheet yrittävät pitää heidät erossa. Mutta tästä huolimatta Beautiful creatures oli hurmaava kuuntelukokemus. Se nyt on toki sanomattakin selvää, että elämys on erilainen, kun sen kokee kuunnellen, kuin itse lukien. En osaa varmaksi sanoa, olisinko pitänyt tästä yhtä paljon jos olisin sen lukenut, enkä kuunnellut. Mutta kuunneltuna tämä toimi loistavasti. Kuuntelin siis alkuperäiskielellä englanniksi, en osaa sanoa, onko tätä edes suomeksi luettu...

Ensinnäkin lukija itsessään, Kevin T. Collins, on aivan loistava, miellyttävä ääni, jota mies osaa käyttää monipuolisesti. Lisäksi repliikkien paksu etelävaltioiden aksentti vain kuului tekstiin, eikä tuntunut yhtään tyhjästä nyhjäistyltä, mitä vähän arastelin.

Tahdon antaa ison plussan jo siitä, että tämä tarina oli kerrottu Ethanin kannalta. Nämä teinirakkaustarinat kun tuppaavat aina näyttämään vain sen tytön kannan asiaan, mutta Beautiful Creatures kerrotaan Ethanin suulla. Toki kirjan loppupuolella, jossa yksi kappale on Lenan kannalta, on käytetty naislukijaa Eve Biancoa, mutta Collins luki siinäkin Ethanin repliikit. Pisti siis miettimään, olisiko Bianco voinut lukea koko kirjan ajan Lenan repliikit? Sillä nyt Biancon osuus tuntui vähän irralliselta, koska Collinsin lukemana olin muodostanut erilaisen mielikuvan Lenan äänestä. 

Lisäksi pidin siitä, että tähän äänikirjaan oli lisätty niin musiikkia kuin äänitehosteitakin. Esimerkiksi kuunnellessani Harry Potter -kirjat Stephen Fryn lukemana, ei näitä äänitehosteita ollut. Toisaalta, Potterit eivät niitä tarvitse. Tässä kuitenkin musiikki ja äänitehosteet loivat niin tiiviisti tunnelmaa, että tarinaan oli helppo hävitä. Ylimääräisiä ääniä ei ollut todellakaan kokoaikaa, mutta ns. vaikuttavammissa kohtauksissa käytettiin tehosteita varsin onnistuneesti. Musiikki on mainittu alun krediiteissäkin, koska kirjassa toistuu eräs kappale, joka on iso osa tarinaa ja positiivista oli se, että se oli tosissaan tehty musiikiksi, eikä vain luettu.

Mutta palataan itse kirjaan, eikä puhuta pelkästä äänikirjan toteutuksesta. 
Pidin siitä, että kirjassa ei oltu käytetty näitä perus mytologisia hahmoja kuten ihmissusia ja vampyyreja, vaan otettiin jotain ehkä vähän vähemmän tunnettua; succubus ja incubus -olennot. Näiden luonnetta oli hieman manipuloitu tarinaan sopivammaksi, mutta pääpiirteet olivat samat. Ihana saada jotain uutta tällekin saralle! 

Hahmot oli luotu selkeiksi ja vahvoiksi, oli helppo pysyä kärryillä siitä kenestä oli kyse ja osasi tavallaan vähän jo etukäteen arvailla miten nämä reagoisivat tiettyihin tilanteisiin ja tapahtumiin. Kyse ei ollut ennalta arvattavista hahmoista, vaan juurikin hyvällä tavalla vahvoista, ns. voimakaspiirteisistä. 

Kirjan loppu oli(si ollut) yllätys, eräänlainen täydellinen cliff hanger. Oli siis pakko aloittaa samantien Beautiful Darkness -äänikirjan kuuntelu. Tahdon tietää, mitä Ethanille ja Lenalle käy. Mielestäni tämän ehkä selkein sanoma tai ns. opetus on se, että kaikki ei aina ole niin mustavalkoista, miltä näyttää. Ehkä hieman kliseistä, mutta kun teinidraama uppoaa. 

Tästä kirjasta oli paljon melua aikanaan ja olin suunnitellut sen lukemista, mutta kirjastossa varausjonot olivat mielettömät, eikä sitten tullut teosta ostettuakaan, joten se vain jäi. Kävin kyllä tästä tehdyn elokuvan katsomassa, (siksi loppu ei varsinaisesti yllättänyt) mutta jos rehellisiä ollaan, niin en siihen ihan päässyt mukaan. Mutta kirjana tämä iski ja suosittelen ehdottomasti. Omalla tavallaan parempi kuin Twilight, vaikka tässäkin on kyse eeppisestä rakkaudesta, rakkaudesta _ennen_ ensisilmäystä. Siihen rakastamiseen ei kuitenkaan rysähdetä kerralla vaan kaikki alkaa ihastumisesta, joka syvenee ja kehittyy nopeasti, mutta hiljalleen. Aina huomattavasti uskottavampi vaihtoehto kuin päätäpahkaa rakastuminen sormia napsauttamalla, vaikka tämäkin on tosiaan yliluonnollisesti sidottu suhde.

Kannattaa myös harkita sitä äänikirjaa, varsinkin jos on tarpeeksi kielipäätä, että ymmärtää englantia.


"Mortals. I envy you. You think you can change things. Stop the universe. Undo what was done long before you came along. You are such beautiful creatures."


★★★★☆

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjakolo Instassa!

Syyskuu pääsi vähän niinkuin hurahtamaan epähuomiossa ohi ja blogin ulkoasukin on päivittämättä. Mutta palaan asiaan kyllä aivan pian!

Elo-syyskuun taitteessa loin vihdoin tilin instagramiin, joten kirjakolon löytää nyt myös instasta nimellä blogcherie. Instaan ilmestyy paljon muitakin kuin kirja-aiheisia kuvia, joten sitä kautta pääsee kurkistamaan verhon taakse, millaista on tämän bloggaajan arkipäivä. En kuitenkaan räpsi kuvia jokatoisella askelella, joten ei hätää.

Löysin myös vihdoin rakkauden neulomiseen, pitkän, pitkän ajan jälkeen, joten lukeminen on tällä hetkellä pääasiassa äänikirjojen kuuntelua. Laitan kyllä varasti jossain välissä arviota myös kuluttamistani äänikirjoista. Elo-syyskuun aikana kuuntelin kertaalleen läpi kaikki Harry Potter -kirjat, alkuperäiskielellä, ja niistä ei tosiaan ole arvostelua tulossa, mutta tällä hetkellä kuulokkeistani pauhaa Kami Garcian ja Margaret Stohlin Beautiful Creatures, josta varmasti lisään arvostelun.

Palaillaan taas myöhemmin uusien arvostelujen ja uuden ulkoasun kanssa. Mukavaa lokakuun alkua kaikille!



Instagram

Danielle Trussoni: Enkelikaupunki

Danielle Trussoni; Enkelikaupunki
Alkuteos: Angelopolis
Kustantaja: Tammi 2014
Suomentaja: Turun yliopiston suomentajaseminaari, FT Hilkka Pekkanen, Mea Aaltonen, Aino Koivisto, Anna Laine, Marjo Mustonen, Juho Nurminen, Anne Savioja
Sivuja: 266

"Seuratessaan Valko pimeyden läpi Vera näki kalliolla lojuvan luurankomaisen hahmon, jonka kalpeat käsivarret olivat ristissä rinnalla. Seraphina Valkon valokuvat kuolleesta Vartijasta olivat saaneet Veran haukkomaan henkeään, kun hän oli nähnyt ne ensimmäistä kertaa vuotta aikaisemmin Pariisissa, ja nyt hän näki tämän enkelin omin silmin. Ihosta sai sellaisen vaikutelman, että olento oli elossa, ja sen kullankeltaiset hiukset laskeutuivat korkkiruuvikiharoina olkapäille. Kun he seisoivat ihailemassa enkelin ruumiin ylimaallista kauneutta, Verasta tuntui, että hän kulki polkua, joka oli määrätty hänen osakseen jo kauan ennen hänen syntymäänsä."

Enkelioppi saa vihdoin jatkoa. Verlaine kohtaa vuosien takaisen rakastettunsa Evangelinen, joka ei olekaan kuka tahansa kuolevainen, vaan ihmisen ja korkeimpien enkeleiden jälkeläinen.
Kadotetuaan Evangelinen vuosia sitten, Verlaine päätti omistaa elämänsä nefileiden, ihmisten ja Vartijoiden jälkeläisten tuhoamiselle. Suurimmalla osalla meistä kuolevaisista ei ole aavistustakaan seassamme elävistä enkeleistä, jotka havittelevat maailmanvaltaa.

Verlainen suunnitelmat muuttuvat kohtaamisen myötä ja tämä lähtee mentorinsa kanssa seuraamaan kadonneen Faberge -munan sisältä löytynyttä arvoitusta Venäjälle ja Bulgariaan, voidakseen pelastaa Evangelinen, jonka nefilit ovat vanginneet Pariisista. Verlainen matka vie Pietariin ja syvimpään Siperiaan, kun venäläinen enkelitutkija Vera lähtee oppi-isänsä luo Bulgariaan auttaakseen Verlainea Faberge -munan arvoituksen kanssa.

Takaa-ajo on päättyä useammin kuin kerran Verlainen kuolemaan, joko enkelin hyökkäyksestä taikka Siperian pikajunan ulkopuolella roikuttamisesta, mutta mies ei voi luovuttaa, ennen kuin Evangeline on taas turvassa ja tällä on taas mahdollisuus valita elämä ihmisenä.

---

Vihdoinkin Enkelioppi (katso arvostelu tästä) saa jatkoa! Tätä on odotettu jo hyvä tovi ja kun epähuomiossa bongasin Enkelikaupungin suomalaisen kuukauden tarjouksesta, en voinut vastustaa sen ostamista. Mukaan lähti tietysti samalla kertaa pokkariversio Enkeliopista, jonka luin kirjaston kirjana aikanaan. 
Odotukset olivat siis erittäin korkealla jo edellisen osan vuoksi, vähän pelotti, pystyisikö näin ohut (alle 300 sivua!!!) opus täyttämään kaikki odotukset. Myönnettäköön, että Enkeliopin lukemisesta kun on kulunut jo jonkin aikaa, niin muutama juonellinen kiemura oli päässyt unohtumaan ja vähän turhan paljon sai kaivella muistin perukoita Enkelikaupunkia lukiessa. Oma moka, kun en ensimmäistä osaa muistutukseksi lukenut ensin. 

Mutta koska kirjan yhteydessä mainittiin Romanovit, odotukseni nousivat entisestään. Sillä ovathan Romanovit aiheena aina erittäin iso plussa minun kirjoissani, koska Tsaarinajan Venäjä ja Romanovit ovat aina kiehtoneet. Harmikseni tätä aspektia ei oltu hyödynnetty niin laajalti kuin toivoin.

Lukeminen oli tällä kertaa hyvin, hyvin hidasta. Käytin tämän lukemiseen koko syyskuun, mutta yhtenä tekijänä tähän on se, että olen löytänyt neulomisen taas pitkästä aikaa, enkä ole kovin hyvä siinä vieläkään, joten lukeminen ei tule kuuloonkaan samaa aikaa, joten kuuntelen äänikirjoja neuloessani, jolloin lukuaikaakin on ollut vähän vähemmän. 
Pääsyynä hitauteen oli kuitenkin ehkä se, että Enkelikaupunki ei ihan missään välissä lunastanut odotuksiani. Tuntui, että toiminta oli toisinaan liian hätäistä ja asiat tapahtuivat vähän kuin sormia napsauttamalla. Olisin siis kaivannut monisanaisemmin ja perusteellisemmin kuvailtua toimintaa. 

Lisäksi jäi vähän hölmö tunne, että miksi juuri Enkelikaupunki? Enkö vain osannut lukea rivien välistä ja olenko ainoa, vai tuntuuko muistakin, että kirjalle olisi voinut valita ehkä hieman osuvamman nimen? 

Tästäkin huolimatta kirja loppui taas niin, että jäin kaipaamaan lisää. Suorastaan rikollista, jos Evangelinen tarina jätetään kesken näin, suorastaan sodan partaalle. Tahdon lisää! Tarina ja aihe ovat kuitenkin niin kiehtovia, että vaikka muutama asia tökkisikin, niin haluan silti ehdottomasti lukea lisää. Ja siis... voisiko Verlaine jo päättää, tahtooko tämä suojella ja pelastaa Evangelinen vai vihaako naista? Kuinka ärsyttävän häilyväinen voi mieskin olla tunteittensa kanssa! 

Ja annetaan taas kunniamaininta kauniille kansikuvalle. Vaikkakin olisin ehkä kuitenkin halunnut nähdä jonkun toisen Fabergen munan tuossa... Tunnelma kansikuvassa on kuitenkin juuri niin osuva, hyytävän talvinen, juuri sopiva jäiselle Siperialle. Miljööt tapahtumille olivat jälleen kerran mielettömät. Vaikka tässä arviossa olenkin nostanut enemmän lukuelämystäni häirinneitä asioita eiin, niin nautin silti lukemisesta. Kaikki kirjat eivät voi olla täydellisiä, mutta nautin tästäkin ja suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos Enkelioppi miellytti. Toivon täällä sormet ristissä jatko-osaa ja pikaisesti.
 
★★★☆☆

lauantai 30. elokuuta 2014

Dan Brown: Enkelit ja Demonit

Dan Brown; Enkelit ja demonit
Alkuteos: Angels & Demons
Kustantaja: WSOY 2005
Suomentaja: Pirkko Biström
Sivuja:518

"Mitä korkeammalle Langdon kiipesi, sitä vähemmän vakailta rakennustelineet tuntuivat. Näköala yli Rooman kuitenkin parani joka askelella. Hän jatkoi matkaansa ylöspäin. 
Huipulle tullessaan hän hengitti raskaammin kuin oli odottanut. Hän kiskoutui viimeiselle lavalle, pyyhki laastin vaatteistaan ja nousi pystyyn. Häntä ei kiusannut lainkaan seisoa näin korkealla. Itse asiassa se tuntui virkistävältä. 
Näköala oli päätähuimaavan upea. Rooman punatiiliset katot levittäytyivät hänen eteensä hehkuen auringonlaskun heleässä punassa kuin tulimeri. Täältä Langdon näki ensimmäistä kertaa saasteiden ja liikenteen estämättä Rooman ikivanhat juuret: se oli Città di Dio, Jumalan kaupunki. 
Hän katsoi silmiään siristäen kohti auringonlaskua ja tähyili kattojen joukosta kirkontornia. Mutta vaikka hänen katseensa siirtyi yhä kauemmaksi kohti taivaanrantaa, hän ei nähnyt mitään. Roomassa on satoja kirkkoja, hän ajatteli. Täytyyhän täältä lounaaseen olla ainakin yksi! Siis jos se kirkko edes näkyy, hän muistutti itselleen. Hitto vie, jos se enää edes on olemassa!"

Robert Langdon on Harvardin yliopiston arvostettu professori ja symbologi. Eräänä aamuna puhelin herättää professorin ja varsin pian tämä huomaa istuvansa äärettömän nopeassa lentokoneessa matkalla kohti Cern -tutkimuslaitosta Sveitsissä.

Cernin johtaja vaatii Langdonin apua. Laitoksen tutkija on murhattu ja tämän laboratoriosta on varastettu antimateriasäiliö, jonka sisällä on suurin aikaan saatu antimateria määrä, joka voisi tuhota koko Vatikaanin. Ikivanha Illuminati -veljeskunta ilmoittautuu murhan ja varkauden tekijöiksi ja uhkaa tuhota Vatikaanin antimaterian avulla.

Vatikaanissa on juuri alkamassa konklaavi, edellisen paavin menehtymisen vuoksi. Mutta neljä kardinaalia, jotka ovat olleet suosikkeina seuraavaksi paaviksi, ovat kadonneet. Robert Langdon ja Vittoria Vetra, joka on murhatun Cernin tutkijan tytär, päätyvät etsimään niin antimateriasäiliötä, kuin pyrkimään pysäyttämään neljää suosikkikardinaalia uhkaavan vaaran. Mikäli Vetran isän murhaaja saadaan kiinni, eivät kardinaalit joutuisi uhratuksi ja antimateriasäiliö voitaisiin löytää ajoissa.

Langdon ja Vetra jahtaavat murhaajaa pitkin Rooman katuja seuraten Illuminatien valaistuksen tietä neitsytuhrilta toiselle. Ovatko Langdon, Vetra ja Vatikaanin Sveitsiläiskaarti tarpeeksi nopeita, jotta Vatikaani voidaan pelastaa ja pystyykö camerlengo pitämään langat käsissään pitääkseen loput kardinaaleista turvassa konklaavin ajan?

---

Kirjoitin Enkeleistä ja demoneista pitkästä aikaa hyvin vähän muistiinpanoja. Mutta se johtunee siitä, että Brwonin teksti suorastaan imaisi minut sisäänsä ja tempaisi mukaan Langdonin ja Vetran etsintään. Teksti oli mielikuvituksellista solmiutuen sulavasti faktaan niin Cernistä kuin Illuminati -veljeskunnasta. 

Illuminatit ovat kiehtoneet minua jo jonkin aikaa, vaikka en sitten kuitenkaan ole pintaa syvemmältä näihin tutustunut. Mutta Enkeleissä ja demoneissa veljeskunta oli loistava valinta. 

Koko kirjahan pääosin tapahtuu yhden ainokaisen päivän aikana, jolloin voisi olettaa, että reilu 500 sivua olisi ehkä liikaa, että tarina polkisi paikoillaan. Mutta näin ei todellakaan ole. Vaikka aikaa kuluu verrattain vähän, tapahtuu sitäkin enemmän ja juoni etenee sopivalla vauhdilla, pitäen mielenkiintoa jatkuvasti yllä. Yhteen päivän mahtu yllättävän paljon erinäisiä käänteitä ja johtolankoja. Teksti ei käy missään välissä tylsäksi ja lukiessa jännitysmomentti vangitsee. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Pakko saada tietää! 

Brown antoi kätevästi olettaa, että lukija on keksinyt loppuratkaisun, jakoi johtolangat ja todisteet, mutta päättääkin vetää maton lukijan jalkojen alta vielä kertaalleen. En olisi ikinä osannut arvata oikeaa loppuratkaisua, vaikka se osoittautuu varsin loogiseksi. Tosin sen nojalla, mitä Brown meille paljastaa vasta viimeisissä luvuissa. 

Nautin suunnattomasti tästä "aarrejahdista" Vatikaanin ja Rooman kaduilla, upeiden taideteosten ja historian keskellä. Rooma on aina, joka ikinen kerta, upea miljöö lähes tarinalle kuin tarinalle. Ja Enkelit ja demonit ottaa mukaan historiaan ja paljastaa kuvia, jotka saavat vain kaukokaipuun jälleen kertaalleen heräämään. Ja lista kohteista, joissa on pakko päästä käymään, kun vihdoin pääsen Rooman katuja tallaamaan itse, sai jälleen kerran jatkoa monella kohteella.

Enkelit ja Demonit on minulla lainassa siskolta, jolta kinusin muutkin Brownin teokset lainaan, kun tämä seuraavan kerran tulee käymään täällä etelässä. Täällä siis kärsimättömänä odottelen, koska pääsen sukeltamaan Dan Brownin maailmaan jälleen kertaalleen. Enkelit ja demonit nimittäin nostaa odotukseni muita kirjoja kohtaan melko korkealle. Siskon sanojen mukaan tulen nauttimaan muistakin yhtä paljon kuin tästä. Sääli, että tutustun Brwonin teoksiin vasta nyt, kun olisin voinut nauttia näistä jo ties kuinka monta vuotta aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö? 

★★★★☆

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Aikaisen syksyn tervetulotoivotus

 
Kesä on tosiaan taittumassa syksyksi, välillä ikkunasta katsoessa tuntuu, että syyskuu on tullut muutaman hetken liian aikaisin. Tänä vuonna kesä oli ehkä lyhyt, mutta sitäkin kuumempi, itselläni ei ainakaan ole pahemmin valittamista. Syksy on ihan tervetullut jo. Rakastan viileitä ja sateisia iltoja, kun voi sytyttä kynttilät luomaan tunnelmaa, napata kuuman kaakaon tai suklaakahvin viereen ja käpertyä viltin alle sohvalle tai laiskanlinnaan lukemaan hyvää kirjaa ja kuuntelemaan kun sadepisarat rummuttaa ikkunalautoja. 

Pian kun elokuu kääntyy virallisestikin syyskuuksi, otan taas aikeekseni päivittää blogin bannerin hieman ajankohtaisempiin väreihin. Toivotetaan syksy tervetulleeksi.

Päätin lisästä sivupalkkiin Goodreads -sivuston kautta Reading Challenge 2014 widgetin. Widget seuraa päivityksiäni Goodreads sivustolla ja laskee edistykseni tämän vuoden lukutavoitteessani. Tällä kertaa asetin tavoitteeksi 30 kirjaa, mikä on minulle varsin realistien tavoite. En ole nopein lukija, joten en varmaan ikinä tule saavuttamaan sitä ylevää 100-kirjaa-vuodessa tavoitetta, mutta kun pääsisin edes tähän 30, niin olisin varsin tyytyväinen. Tällä hetkellä olenkin jopa kaksi kirjaa aikataulusta edellä, joten eiköhän tuo tavoite tänävuonna saavuteta.

Goodreads -sivustolle päivitän pääasiassa juurikin teoksia ja edistymistäni sivuina, varsinaiset arvostelut säästän sitten tänne blogin puolelle. Ihan älyttömästi en ole vielä tutustunut Goodreadsiin ja profiilinikin on varsin vajavainen, mutta joku päivä, kun jaksan tähän paneutua, niin eiköhän sekin sitten ala täyttyä. Samaisesta syystä en ole keräillyt "ystäviäkään" sivustolle, kun olen keskittynyt vain arkistointiin.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mia Vänskä: Saattaja

Mia Vänskä; Saattaja
Kustantaja: Atena 2011
Sivuja: 308

"Karhun lisäksi rannalla liikkuu muitakin eläimiä. Pienen rinteen vieressä istuu ilves, ja kauempana jolkottelee susi kohti metsää. Ja tuo mustavalkoinen keskellä rantaa, onko se koira? Sen vieressä istuu jokin pieni ja valkoinen, jossa on jotain tuttua... Lilja huudahtaa kissalle tervehdyksen, mutta suusta ei kuulukaa sanoja vaan töräys. Tietysti.
Yhtäkkiä Liljalla on kylmä. Tunnelma muuttuu niin äkkiä, että Liljasta tuntui kuin hän olisi syöksynyt näkymättömän seinän läpi toiseen tilaan. Ilves luikahtaa rinteen taakse ja karhu nousee takajaloilleen koko valtavaan pituuteensa päästäen selkäpiitä vavisuttavan karjaisun. Lilja tuntee, kuinka jokin yrittää vetää häntä puoleensa, jokin alhaalla. Hän katsoo alapuolellaa raivoavaa vetä ja tunte kouraisun vatsassaan. 

Siellä liikkuu jokin. Aivan pinnan alla.
Jokin musta."


Lilja muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa Keski-Suomessa. Heti alussa alkaa tapahtua kummia, kellarin lattialle ilmestyy kerta toisensa jälkeen vesilammikko, ilman mitään näkyvää syytä, valot välkkyvät ja Lilja näkee kummallisia unia. Naapurin rouva löydetään kuolleena ja syylliseksi todetaan kosteusmittausta Liljan kellarissa tehnyt mies. Ja pian Liljan äiti vajoaa koomaan samaisessa kellarissa.

Liljan alkaessa muistaa palasia lapsuudestaan, nainen joutuu kyseenalaistamaan mustavalkoisen maailmansa. Talon tapahtumille ei enää löydy loogisia selityksiä ja, kun Lilja päätyy lenkillään vielä ikivanhan rouvan kaoottiseen taloon, jossa tämä kertoo "siitä", jonka Lilja ei saa antaa viedä eksyneitä, on Liljan hiljalleen pakko alkaa uskoa yliluonnolliseen. Liljan on tartuttava äitinsä jälkeen jättämään tehtävään ja astuttava maailmaan, jonka nainen tuntee vain ikivanhoista taruista.

---

Tämä oli ensimmäinen virallisesti kauhu-genren kirja, jonka ikinä luin. Olen toivoton pelkuri, mutta genre on silti houkutellut aina silloin tällöin. Ja kun näin Adlibriken kesäalessa Saattajan kansikuvan, en enää voinut vastustaa. Sillä kansi on niin yksinkertaisen upea, että eihän tällaista (ja vielä sellaisella hinnalla, vajaa 3e!) voi jättää välistä. 

Ja Saattaja oli selvästi loistovalinta ensikosketuksekseni kauhu-genren kanssa. Sillä eihän tämä ollut yhtään NIIN pelottava kuin pelkäsin. Tähän voi tietysti vaikuttaa osin sekin, että pyrin lukemaan kirjaa päiväsaikaan, minimoidakseni painajaisten mahdollisuuden (näen niitä vähän turhankin herkästi toisinaan) ja näin ollen ympäristö ei tarjonnut sitä tunnelmaa. Ja vaikka lukiessa ei tosiaan kauhu kulkenut selkäpiitä pitkin, niin laskiessani kirjan kädestäni viimeisen sivun jälkeen, keskellä yötä tottakai, miehen ollessa vielä matkoillaan, niin kyllä se pimeä huone vähän inhotti ajatuksena, kiitos varsin vilkkaan mielikuvituksen. 
Ja ei, en kyllä tahdo ihan vähään aikaan käydä rintamamiestalon kellarissa. Onneksi ei todennäköisesti tarvitsekaan. 

Vänskän teksti soljui ihanan kevyesti eteenpäin ja huomasin ahmineeni kirjan kahdella istumalla alusta loppuun. Mutta tästä huolimatta en voi kirjaa kehua niin paljon kuin kannen perusteella tahtoisin. Kyllä, kirja oli hyvä ja mukaansatempaava, mutta kauhua edustaakseen jäi ehkä vähän latteaksi. Tuntui, että se itse kauhu jäi vähän kaiken sen ihmissuhdedraaman alle.

Saattajassa sivutaan tosiaan useampaakin ikävää aihetta, niin anoreksiaa kuin kotiväkivaltaa ja alkoholismia. Mutta se on ehkä jo liikaa yhdelle teokselle, jonka pitäisi olla kauhua, sillä yhteenkään näistä ikävämmistä teemoista ei paneuduttu kuitenkaan ihan tarpeeksi. 

Idea oli mielestäni loistava ja esikoisteokseksi tämä oli oikein mukiinmenevä, mutta vähän olisi vielä parantamisen varaa ehkäpä. Propsit kuitenkin Vänskälle siitä, että punoi tarinansa suomalaisten kansantarujen ympärille ja toi näin ideaa hieman lähemmäksi meitä lukijoita. 
Ja vaikka tämä ei ehkä ollut se paras ja pelottavin, (joku taisi joskus sanoa, että Stephen Kingin Hohto on pelottavin kirja ikinä... Tuolla hyllyssä sekin nyt odottaa, että uskallan tarttua siihen. Pitääkin raivata pakastimesta tilaa valmiiksi, jos käy liian pelottavaksi.. : D) niin mielenkiinnon Vänskän tuotantoa kohtaan se ainakin herätti. Pitää kaivella jostain niin Musta kuu, kuin Valkoinen aurakin ja mahdollisimman pian. Eihän tuota luettavaa tuolla kirjahyllyssä vielä ole alkuunkaan tarpeeksi.. 

★★★☆☆

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Joan Marble: Puutarha Italiassa

Joan Marble; Puutarha Italiassa
Alkuteos: Notes from an Italian Garden
Kustantaja: Otava 2012
Suomentaja: Jaana Iso-Markku
Sivuja: 349

"Etrurian pohjoisosa jatkoi kulkuaan kohti suurempia tapahtumia - sinne kohosi aikanaan Firenzen ja Sienan kaltaisia kulttuurikeskuksia - mutta meidän Etelä-Etruriamme (jota hämmentävästi kutsutaan myös Pohjois-Lazioksi) ei milloinkaan enää tavoittanut aiempaa loistoaan. Muualla asuvien maanomistajien raskas käsi ja aina läsnä oleva köyhyys jähmettivät alueen pysyvään kurjuuden tilaan, jossa hienot vanhat kastelujärjestelmät hylättiin ja malaria ja musta surma harvensivat väestöä. Seuraava isku tuli 700-luvulla, jolloin lombardit vyöryivät alueelle pohjoisesta ja valloittivat Sutrin ympäriltä suuren osan vanhaa Etruriaa, jonka he lahjoittivat Vatikaanille. Paavi liitti alueen Kirkkovaltioon mutta ei tehnyt juuri mitään sen onnettomien asukkaiden olojen kohentamiseksi, ja niinpä renessanssilla, joka aateloi Firenzen ja Sienan ja Rooman, oli huomattavasti vähemmän vaikutusta eteläisen Etrurian huono-onnisissa kaupungeissa."

Puutarha Italiassa on kirja unelmien toteuttamisesta. Yhdysvaltalainen toimittaja Joan Marble toteutti omansa ja perusti puutarhan Italiaan ja rakennutti sinne oman maaseutuasuntonsa taiteilijamiehensä kanssa. Kirja etenee kuukausi kerrallaan, esitellen puutarhan rakentamisen vaiheet selvitellen myös erinäisten kasvien saapumista Joan Marblen puutarhaan. Saamme tutustua myös erinäiseen kirjoon Rooman lähiseutujen kylien asukkaita, kuin peri Etrurialaiseen elämäntapaan.

---

Puutarha Italiassa on erittäin epätyypillinen kirja minulle luettavaksi, sillä rakastan fiktiota, enkä ole edes kummoinen viherpeukalo. Ja vaikka olisinkin, kammoan kaikkia pölyttäjähyönteisiä (no hyönteisiä ylipäänsä) lähes sairaalloisesti, niin en pystyisi ikinä omaa kukkivaa puutarhaa pystyyn pistämään. Siksi parvekelaatikossammekin on tällä hetkellä jopa muratti ja sivussa kasvaa basilikaa, pesiljaa ja tilliä. Myös laventeli löytyy, mutta se siirtyy sisätiloihin sillä sekunnilla, kun havaitsen ensimmäiset nuput ja tarvittavan pölytyksen hoidan sitten käsin. 

Mutta ehkä juuri tästä syystä Puutarha Italiassa oli ihana löytö. Marble maalailee niin kauniita värikkäitä kuvia kukkivista puutarhoista, että pystyin näkemään ne silmieni edessä ja vaeltelemaan väriloistossa omalla kotisohvalla (Raid -purkin kera, meille kun on muutama ampiainen eksynyt parin päivän sisällä ja olen paniikkikohtauksen partaalla, kun näen sellaisen, ettei sen tappaminen onnistu kuin myrkyttämällä...). Puutarha Italiassa on minulle se kukkiva puutarha, josta en harmikseni voi nauttia jokapäiväisessä elämässäni muuten

Marble kirjoittaa myös ihanan rönsyilevästi, toki aina joltain osin alkuperäistä aihetta sivuten, ja syventää sillä keinoin tarinaa oman puutarhansa luonnista. Eikä kirjassa vain luetella kasveja ja niiden sijainteja Marblen kotipuutarhassa, vaan kirjailija esittelee myös tuttaviensa ja julkisia puutarhoja. 

Varsinainen juonihan tästä puuttuu, mikä tekee tästä sen epätyypillisen valinnan minulle. Olen kyllä ennenkin lukenut muistelmateoksia, mutta harvoin. Olen kyllä niistä aiemmistakin pitänyt mielettömästi (Mm. Nikki Sixxin Heroiini päiväkirjat englanniksi, yksi ehdottomista suosikeistani karuudessaan, ja Mötley Crüen Törkytehdas, tämäkin alkuperäiskielellä englanniksi) ja niin pidin tästäkin. Heroiinipäiväkirjat ja Törkytehdas ovat tottakai ihan eri lajia ja vähän kiilaavat tämän ohi. 

Italialaiseen puutarhaan on kuitenkin ihana upota näin kesällä ja haaveilla kaikesta siitä kukkivasta kauneudesta. 

★★★☆☆

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Summer


Näissä merkeissä on vietetty useampi kuin yksi aurinkoinen päivä. Helle tosiaan hellii tällä hetkellä oikein kunnolla, mutta ehkä jo liiankin kanssa, (varsinkin, mikäli ne 35 asteen lämpötilaennusteet ensi viikolle pitävät paikkansa...) kun ei ole sitä merta/järveä/uima-allasta tässä nurkan takana. Taino, uima-allas löytyy, ulkoallaskin, mutta en nyt ole ihan vakuuttunut tahdonko maksaa siitä, että pääsen samaan altaaseen pikkulasten kanssa.



Ja vaikka olenkin nyt jo useamman vuoden täällä ihanassa pääkaupungissamme asunut, en ole vielä kertaakaan eksynyt sen rantoja testaamaan... Asia, joka pitäisi korjata mahdollisimman pian, ainakin näillä helteillä!

Nämä seuraavat vapaapäivät kuluvat toivottavasti sadetta ja ukkosta kuunnellen, ehkäpä silloin meidän huoneilmakin vähän viilenisi, edes muutamalla asteella. Kolmenkymmenen asteen sisälämpötiloissa kun ei ole se mukavin nukkua.
Mutta eiköhän tänäkesänä vielä päästä nurtsille (ja toivottavasti rannalle!) loikoilemaan hyvän kirjan parissa, karvahanurit hyvänä seurana.