torstai 11. lokakuuta 2012

SyysInfo

Hei vaan!
Postaustahti on ollut melko verkkainen, mutta ehkäpä voisi sanoa, että melko tasainen silti. Tähän tulee nyt todennäköisesti kuitenkin varmaankin poikkeus. Aloitan huomenna työt ja edessä on heti viisi kymmentuntista, fyysisesti hyvinkin raskasta työpäivää. Ja työmatkat mukaan lukien päivät tulevat kestämään lähemmäs sen 12 tuntia, voi olla, etten kovin ehdi lukemaan. Toki nappaan kirjan laukkuun mukaan, että junassa voisi jotain lueskella, mutta sekään ei välttämättä toimi aamulla ennen kahdeksaa silmät täysin ristissä tai iltapäivällä kuuden jälkeen silmät yhä täysin ristissä raskaan työpäivän jälkeen.

Ensimmäisten viiden päivän jälkeen tahti sitten hiljalleen rauhoittuu, ja sitä lukuaikaakin taas tulee, niin eiköhän sitä sitten palailla taas kunnolla kirjojen pariin.

Ja viimeisenä infoasiana vielä se, että päätin sulkea Sweet Chérie lifestyle blogini yleisöltä. Minulla ei aika ole riittänyt sen kunnolliseen ylläpitoon ja varsinkin nyt töitten alkaessa tulen olemaan niin poikki, että päivittely jäisi hyvin vähäiseksi, ellei täysin olemattomaksi. Tämä ratkaisu voi joskus vielä muuttua, mutta tällä hetkellä pysyttelen ainoastaan tämän blogin parissa.

Tulen todennäköisesti muuttamaan blogin nimen jossain välissä, mutta piakkoin, olisihan sitä myös aika päivitellä tätä blogin ulkoasuakin hieman. Mutta katsotaan, koska jaksan näitä alkaa tekemään. 

Hyvää, lukemisen täyteistä syksyä kaikille! Sillä mikäs sen parempi tapa viettää pimeitä, tuulisia ja sateisia syysiltoja, kuin käpertyä viltin kanssa sohvannurkkaan tai nojatuoliin hyvän kirjan kanssa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti